Pistostapaturma

Olen ollut harjoittelussa nyt yhteensä 17 tunnin ajan. Maanantaina yhdeksän ja tänään kahdeksan, iltavuorossa molempina päivinä. Eilen minua opasti avulias perushoitaja, joka näytti paitsi paikkoja, myös perehdytti tulevan kesän työtehtäviini. Tänään seurasin ohjaajaani, jonka mukana tutustuin sairaanhoitajan tehtäviin osastolla. Näitä kahta päivää verraten olen tyytyväinen, että musta tulee sairaanhoitaja eikä lähihoitaja. Työnkuva tuntuu minulle mukavammalta.

Tänään pääsin jakamaan lääkkeitä, letkuttamaan, vetämään liuoksia ruiskuun ja pistämään. Pistämään paitsi potilaita, myös itseäni. Pistettyäni ensimmäisen napapiikin, tuikkasin itseäni likaisella neulalla sormeen. Ihanaa, ensimmäinen työtapaturmani siis.. Huomenna sitten työterveyteen soittelemaan.

Harjoittelua edeltävä paniikki

Huomenna se alkaa: harjoittelu. Paniikin kasaantuessa yritän koota tarvittavat tavarat ja muistella AISI:n oppeja. Muistan oppimani erilaisista sydänperäisistä taudeista, kuten sydämen vajaatoiminta, sepelvaltimotauti, keuhkoödeema sekä angina pectoriksen molemmat muodot, unohtamatta sydäninfarktia. Tietämättä yhtään millaisia potilaita osastolla hoidetaan, yritän muistaa jokaisen taudin oireet, hoidon ja käytettävät lääkkeet.

Juoksen ympäri asuntoa kädessäni työkengät, etsien viittä euroa työvaatteille tarkoitettua kaapin panttia varten. Raavin kasaan jonkinlaiset eväät ja esitän rauhallista.

Illalla katson vielä Olipa kerran elämän sydän-jakson ja yritän mennä ajoissa nukkumaan.

Huomenna herään todennäköisesti vielä pahemmassa paniikissa kauan ennen kellon soittoa. Puolilta päivin istun sairaalan aulassa, esittäen rauhallista, vaikka jännittäisi niin, ettei henki kulje.

Vielä yksi

Tänä keväänä ennen harjoittelua edessä on vielä yksi tentti; aikuisen sisätautihoitotyö, AISI. Aisi on ollut todella mukava opintokokonaisuus, ja harvinaista kyllä, musta tuntuu, että mulle on todella opetettu jotain. Ei tarvitse lukea kaikkea kirjasta kuin uutta tietoa, vaan oikeasti osaa ja muistaa jotain. Tästä on kiittäminen kahta AISIn loistavaa opettajaa, jotka todella osasivat asiansa ja osasivat opettaa. Ei edes ahdista niin pahasti huominen tentti, ja se, että luettavaa riittää, kun tuntuu, että labroista, luennoista, jopa tutoriaaleista on jäänyt niin paljon käteen. Surullista kyllä, tälläistä tunnetta en ole vielä kertaakaan kokenut koko hurjan pitkän AMK-urani aikana.

Tänään pitää vielä saada kamat pakattua ja tiskit tiskattua, jotta voin huomenna istua autoon ja huristella rauhallisin mielin kohti kotia ja harjoittelua. Turkuun palaan pääsiäisenä tyhjentämään kämppäni ja sen jälkeen vielä toukokuun lopussa harjoittelua koskevaan palautekeskusteluun. Mitähän väliä munkaan palautteellani on, kun kukaan ei tiedä yhtään mitään paikasta, jonne olen menossa. Muutenkin ulkopaikkakunnille harjoitteluun meneviä on kohdeltu kuin toisen luokan kansalaisia. Eilisessä infossakaan paikoista ei osattu sanoa yhtään mitään.

Mun harjoittelua koskeva palautteeni tulee olemaan, että kaikkia opiskelijoita tulisi kohdella koulun puolesta samanarvoisesti- myös meitä ei-turkulaisia.