Yö vanhainkodissa

Tein tässä jonkin aikaa sitten ensimmäiset yövuoroni. Kymmenen tunnin rupeaman aikana vaihdetut vaipat mahtuvat yhteen käteen, sen sijaan käännetyt kyljet ja pihalla nähdyt lepakot eivät, vaikka avuksi ottaisi kaikki sormet ja varpaat. Kymmenen tunnin aikana tehty työ vastasi suunnilleen kahta tuntia aamuvuorossa. Seuraava päivä meni nukkuen ja vasta kahden vuorokauden kuluttua aloin olla suunnilleen selvillä, mikä päivä on.

Onneksi tältä kesältä yöt ovat osaltani pian tehdyt, edessä on enää yksi ainokainen, pitkä, uneton yö vanhainkodilla.

Ajaessani illalla töihin toiseen yöhön, auton stereoista kuului viimeisenä osuva kappale, joka soikin päässäni hiljaisina hetkinä kun katselin terassilla ohi lipuvaa yötä.

Kotiteollisuus: Aamusta aamuun

Korkeita tornitaloja
kirkkoja, palatseja
monumentteja
unesta rakennettuja

Niiden keskellä yö
puhaltaa ankeuttaan
ja jossain siellä ihminen
etsii sitä mitä kaiken takana on

Olen niin kaukana
kasvojeni takana
olet niin kaukana

On taivas liian ylhäällä tavoittaa
maasta niin autiosta
yö jatkuu, eikä se välitä
tästä maailmastamme josta
etsimme jotain lämpöä
tonkien paratiisin raunioita
aamusta aamuun kuljemme
kylmän niittämiä vainioita

Kuin vanhus nousee aurinko
elämäänsä väsyneenä
se katsoo kaupunkia
jolla on tuhansia nimiä

ja nälkää jolla ei ole
mitään rajoja
joka kurkottaa taivaalle
saaden jatkuvasti uusia muotoja

Mikään ei riitä
mikään riitä ei
mikään riitä