1 v.

Puurrettuani lukuisia tunteja, ressattuani sitäkin enemmän, tänään oli anatomian uusinta. Koe oli odotetusti vaikea, enkä osaa edes arvailla lopputulosta. Kävi miten kävi, koe on kuitenkin ohi ja voin keskittyä suraavaan, HOIM:iin. Tänä iltana mua odottaakin tolkuton määrä opiskeltavaa, vaikka ajatukset siintävätkin jo huomenna alkavassa joululomassa. Voipi olla, että päätän lukukauteni vastaamalla kysymyksiin tunneilla oppimani mukaan. Nyt on pää niin kerta kaikkisen tyhjä, ettei ihan oikeasti pysty enää.

Koko syksy on ollut tajuttoman rankka. Keväällä tuutorit varoittelivat syksystä, mutta en silti osannut ottaa puheita niiden vaatimalla vakavuudella. Ajattelin, ettei syksy voi oikeasti kauheasti kevättä pahempi olla. Koko lukukausihan käsittäisi vain neljä kuukautta.

Neljän kuukauden aikana olen oppinut älyttömästi uutta. Musta on tuntunut, että oon oppinut sellasta tietoa ja sellaisia taitoja, jotka on tosi tärkeitä. Esimerkiksi ensiapu kurssin jalkeen tuntuu, että voisin jopa osata auttaa hädässä olevaa. Samoin HOIM:issa on opittu paljon käytännön taitoja, jotka ovat paitsi tärkeitä, myös mielenkiintoisia. Anatomian tietoni ovat syventyneet huomattavasti, vaikkakin uusinnan kautta. Lukiossa viimeksi harjaantuneet ruotsin taitoni saivat kaivattua kertausta ja kirotusta terveyden edistämisen kurssistakin oli kieltämättä hyötyä. Tietotekniikan kurssilla opin käyttämään Exceliä ja keväällä saamani mikrobiologian pohja sai täydennystä. Syys-lokakuussa suoritin myös ensimmäisen ohjatun harjoitteluni.

Neljän pitkän kuukauden aikana olen ollut ehkä stressaantuneempi kuin pitkään aikaan. Jo syyskuussa, pari viikkoa koulun alun jälkeen mietin, miten tulisin selviämään syksystä. Jotenkin kahlasin tähän asti ja vieläpä ihan kunnialla. Huomenna kolmen aikaan olen jo kotona, kaukana koulusta, keskittymässä jouluun ja kaikkeen muuhun mukavaan. En ajattele mitään kouluun liittyvääkään, enkä ainakaan mene töihin. Loman jälkeen palaan levänneenä ihan vain ajaakseni itseni kevään aikana jälleen hermoraunion partaalle.

Tasan vuosi sitten kirjoitin iltamyöhään ensimmäisen tekstin "Alku" ja julkaisin sen kaikkien luettavaksi. Kirjoittamisesta tuli tapa, jolla muistan vielä vuosien päästä miten ensimmäinen taitokoe sujui tai mitä pidin englannin opettajasta. Vuoden mittaan olen saanut kuulla ja lukea, että teksteistäni on iloa myös lukijoilleen, mikä on lämmittänyt allekirjoittaneen sydäntä sanoinkuvaamattoman paljon. Haluan kiittää kaikkia vanhoja ja uusia lukijoitani Tulevan Sairaanhoitajan ensimmäisestä vuodesta. Olette tehneet kirjoittamisesta mielekästä ja auttaneet jaksamaan kun pihalla on ollut pimeää ja koulussa raskasta.

Toivon kaikille erittäin rentouttavaa joulua ja riehakasta uuttavuotta, Piihonen nimittäin hiljentyy nyt joulun viettoon ja palaa ensi vuonna vuotta vanhempana toisen vuoden sairaanhoitajaopiskelijana.

Ohi on

Taitokokeet nimittäin. Opiskelussani sairaanhoitajaksi olen päässyt siihen odotettuun pisteeseen, että taitokokeita ei enää pidetä. Kaiken kaikkiaan taitokokeita taisi olla neljä, kaksi nyt syksyllä ja kaksi keväällä.

Taitokokeiden pois jääminen ei paljon harmita, itse en ainakaan ole nauttinut koetilanteista ollenkaan. Kieltämättä taitokoe on kyllä ollut erinomainen oppimisen kannalta, mutta silti.. Ei tule ikävä.

Tällä viikolla pitää jälleen kiirettä. Tämän päiväisiä taidon näytteitä seuraavat huominen ruotsin koe, keskiviikkoinen anatomia ja torstaina lukukausi huipentuu valtavan laajaan Hoim:in kirjalliseen kokeeseen. Onneksi torstaina jätän Turun taakseni ja vietän hyvin ansaittua lomaa. Tammikuussa palaan kouluun ja voin ylpeydellä todeta olevani toisen vuoden sairaanhoitajaopiskelija.

Motivaation huipulla

Varmaan jokainen opiskelija on joskus istunut sohvalle kirjan kanssa ja päättänyt lukea nyt siihen tenttiin. Tenttiin, jolla ei oikeastaan ole niin väliä, ja jonka aihe ei kiinnosta sitten yhtään.

Niin tälläkin kertaa. Innokkaana opiskelija on päättänyt jo eilen, että huomenna sitten, kun aikaa kerran on, luen ainakin kerran sen alueen. Sitten ainakin osaa ja vois saada jopa ihan hyvän numeron. Hän asettuu sohvalle, sulkee television ja laittaa kännykän äänettömälle. Nyt on hyvä keskittyä.

Kymmenen minuuttia istuttuaan opiskelija edennyt jo niin paljon, että tietää minne viikonloppuna menee ja mitä ruokaa tekee loppuviikosta. Ajatuksistaan hän havahtuu silloin tällöin lukemaan samaa lausetta, jota ei ensimmäiselläkään kerralla ymmärtänyt. Päättäväisenä opiskelija kunnostautuu hakemalla lukemisen iloksi namia ja aloittaa nyt ihan oikeasti lukemaan.

Muutamassa minuutissa namit on syöty ja lukija naputtelee iloisena puhelimeensa opiskelijakaverinsa numeroa; "jos vaikka yhdessä voitaisiin pohdiskella kappaletta." Puolen tunnin jälkeen on keskusteltu kaikesta taivaan ja maan välillä ja tentti kirja lojuu onnettomana sohvalla.

Puhelun jälkeen opiskelija on jo laskenut tavoitteitaan tentistä, kyllähän se kolmonenkin riittää. Motivaation rippeillään uupunut opiskelija hakee alleviivaustussin, ajatellen hiljaa mielessään, että lukemisesta jäisi edes jokin näkyvä todistus.

Tunnin samaa kappaletta tuijotettuaan, päähän ei ole jäänyt yhtään mitään, mutta ylpeys ei anna periksi. Opiskelija rykäisee raivolla kokonaista viisi sivua ja on niin ylpeä tekosistaan, että palkitsee itsensä katsomalla "vaikka jonkun kivan sitcomin", jota opiskelija ei normaalisti siedä laisinkaan. Puolen tunnin ohjelman jälkeen onkin jo oikeastaan niin myöhä, ettei enää kannata lukea. Tenttiin on sitä paitsi vielä neljä päivää, siihen ehtii kyllä lukemaan.

Kolmen päivän päästä opiskelija istuu jälleen sohvalla, tuijottaa samaa kappaletta, ajatellen sitä 178 sivun aluetta, jota ei sitten kuitenkaan aikaisemmin lukenut. Viimeisenä iltana odotukset arvosanasta ovat korkeintaan kakkosen luokkaa, jos nyt ylipäätään kuvittelee pääsevänsä läpi. Vaikka paniikki on hillitön, ainakin yksi opiskelija hiippailee koneelle ja kirjoittaa tärkeänä blogiinsa. Tentti kirja lojuu entistä onnetomanpana sohvalla ja tulee avatuksi seuraavan kerran illalla, kun oikeasti on niin myöhä, että pitäisi mennä nukkumaan.

Vaivan palkka

Tämän päiväisillä labratunneilla käytiin läpi eilen urheasti väkertämäni nestehoidon tehtävä. Lähestulkoon kolmen tunnin ponnistelujen jälkeen, oli aivan varma, että vaivannäköni palkittaisiin tuskaisella tunteella, kun huomaisin miten väärin tehtävän olen mennyt tekemään. Edes ajatus siitä, että muutkin olivat tuskastelleet tehtävän parissa ei lieventänyt ahdistustani. Tunsin itseni totaaliseksi ääliöksi, kun en tiennyt kuinka monessa osassa Ringer-Acetat kannattaa tiputtaa, tai saako viisi prosenttiseen Glucagoniin lisätä NaCl konsentraattia. Edes armas Pharmaca Fennica ei etsijälle tarjonnut vastauksia.

Luokassa mua nauratti jo valmiiksi suunnitelmani Tuuve-mamman nestehoidosta, mutta sitä mukaan kun tehtävän käsittelyssä edettiin, sain huomata, että tehtäväni ei ollutkaan lainkaan niin väärin tehty kuin olin ajatellut. Tosin, ne konsentraatit, sekä KCl että NaCl, olivat väärin. Niin, ja opettaja totesi mulle hieman huvittuneena, että Intralipidiä ei kannata tiputtaa puoli yhteentoista asti illalla. Olisihan sitä itsekin olisi voinut ajatella, että potilaasta tuskin on kiva "syödä" niin myöhään illalla..

Koulun jälkeen jäimme pienessä ryhmässä harjoittelemaan infuusioautomaatin käyttöä lähestyvää taitokoetta varten. Puolentoista tunnin taistelun jälkeen olimme käyttäneet mm. kymmenkunta neulaa, kaksi leukua, ruiskuja ja yhden lääkemuutostarran. Onnistuimme kaikki saamaan koneen toimimaan, mutta ennen lähtöämme pyyhimme puolisen litraa "lääkettä" lattialta, jota siihen letkuttamisen tuloksena lentänyt. Luulisi kuitenkin, että harjoittelu näkyy sitten taitokokeessa, jos vaikka Onnetar soisi mulle sen aiheen.

Tehtävää tehtävän perään

Tänään vietän vapaa päivää, jota ilahduttavat niin tutoriaalitehtävä, kirjallinen pikkuessee ja HOIM:ista saatu nestehoitotehtävä. Viimeksi mainittu on lievästi ilmaistuna vaikea ja se on kuulemani mukaan tuottanut päänvaivaa mun lisäkseni monelle muullekin. Tehtävässä on annettu potilas, josta on kerrottu perustiedot, sekä lista nesteistä, jotka rouvalle tulee tiputtaa. Mun tehtäväni on selvittää miten, missä vaiheessa ja millä nopeudella kukin liuos tiputetaan. Onneksi opettaja sanoi kuitenkin, että yritys on tehtävässä tärkein, eikä hän kerää tehtäviä meiltä, katsoo vaan, että tehtävää on edes yritetty tehdä. Jos vaikka kohta saisi yrityksen aluilleen, tehtävä käydään läpi nimittäin huomenna.

Huomenna on samoin Terveyden edistämisen -esseen palautus. Jälleen kerran. Kumpa saisi koko TEDI:n jo alta pois, ressaa kun joka viikko on milloin minkäkin esseen deadline.
Tutoriaali sen sijaan käsittelee verensiirtoa. Siihen ei toivottavasti ole kamalan vaikea löytää tietoa.

Hmph. Kai se on vaan pakko alkaa hommiin.