Alku

Tähän sitä on tähdätty. Ei loppujen lopuksi kovin kauaa jos ajattelee, että vielä vuosi sitten viruin toinen toistaan tärkeämpien tradenomi-opiskelijoiden keskellä yrittäen repiä kiinnostusta mikro-ja makroekonomiaan, neuvottelutaitoihin ja markkinoinnin perusteisiin. Maaliskuussa tein yhden elämäni vaikeimpia päätöksiä lyömällä hanskat tiskiin ja hyvästelemällä bisnesmaailman, jota en koskaan todellisuudessa edes ehtinyt oppia tuntemaan. Pian tämän jälkeen huomasi itsessäni jotain, jonka olin itseltäni vuosia kieltänyt; kiinnostuksen sairaalatyöhön. Sisareni valmistuttua sairaanhoitajaksi seurasin kuinka hoitoala söi siskoani pala palalta ja päätin, että ala on kertakaikkiaan niin nurinkurinen, ettei yksikään mielenterveyttään arvostava voi sille hakeutua. Vuosia käsitykseni oli niin vankkumaton, ettei hoiva-ala missään muodossa käynyt mielessäkään. Sittemmin olen kuitenkin joutunut huomaamaan, ettei sisareni käsitys ammatista olekaan absoluuttinen totuus, alalla on työhönsä intohimoisesti suhtautuvia, ylpeitä hoitajia, jotka rakastavat sairaalamaailmaa, sitä kiirettä, yllätyksellisyyttä ja merkityksellisyyttä. Tämän vuoden maaliskuussa punnitsin ensimmäistä kertaa tosissani, olisiko musta siihen.

Äitini ollessa sairaaana, vietimme sairaalassa yli vuoden päivät hänen sänkynsä laidalla ja kohtasimme henkilökuntaa joka lähtöön. Oli ikäviä, välinpitämättömiä, suorastaan ilkeitä ja kylmiä hoitajia ja lääkäreitä, jotka laahustivat potilaalta toisen luo tehden vain sen vaadittavan, jotta äiti pysyisi hengissä. Sitten oli niitä ihania, välittäviä, empaattisia ja ammattitaitoisia työntekijöitä, jotka olemuksellaan loivat luottavaisen ja toiveikkaan olon vakavimmassakin tilanteessa. Näin jälkikäteen, uskon vakaasti voivani joskus olla parempi hoitaja kuin nämä ensimmäisen ryhmän korpit, jotka TAYS:in sisätauti-osastolla äitiä hoitivat. Samalla toivon jonakin päivänä voivani olla jollekulle se ihminen, joka koskettaa sairaan tai hänen läheisensä sydäntä yhtä positiivisesti, kuin mulle on joskus käynyt.

Niinpä hain jo saman kevään yhteishaussa sairaanhoitajaksi, mutta koulupaikasta jäin neljän pisteen päähän. Harmitus oli kova, muttei niin suunnaton, ettäkö olisin motivaation menettänyt. Kesän töiden jälkeen into oli yhtä suuri, jollei suurempi ja hain uudestaan tavoitteenani kätilön ammatti. Maagiset neljä pistettä jäivät jälleen puuttumaan, mutta suureksi yllätyksekseni paikka koulussa aukesi muualla. Mut oli hyväksytty Turkuun opiskelemaan sairaanhoitajaksi. Kaupunki ja ammattinimike ovat muuta kuin odotin, mutta ala on sama. Hetkeäkään en epäröinyt, otin opiskelupaikan innolla vastaan ja tammikuussa pääsen todenteolla tulevaan ammattiini kiinni.

Sitä en tiedä, mitä seuraavat 3 ja puoli vuotta tuo tullessaan, mutta uskon, että rankkaa ja haastavaa tulee olemaan. Tästä kuitenkin alkaa uusi vaihe elämässä, iloineen ja suruineen ja toivottavasti kun valmistumisen aika tulee, siirryn opiskelijaelämästä työelämään viisaampana, kokeneempana ja hyvien muistojen saattelemana. Tämän blogin tarkoitus on paitsi seurata uutuuden karheiden opiskelujeni edistymistä, mutta myös toimia henkilökohtaisena avautumisväylänä kaikissa niissä ylä-ja alamäissä.