Älä ruoki harhaa

Lauantaina psykiatrisen sairaalan osastolla katsotaan elokuvaa. Kymmenkunta potilasta ja kolme hoitajaa katselevat, kun raskaana oleva teini miettii antaisiko lapsensa adoptoitavaksi vai tekisikö abortin. Kiitetty elokuva-elämys jää jokseenkin vaillinaiseksi paitsi popcornin ja kylmän Pepsin puuttesta, mutta myös koska vieressäni istuva katselija selittää, kuinka hän agentti-aikoinaan CIA:ssa oli paljon amerikkalaisia. Toinen kiikkuu hiljakseltaan keinutuolissa ja mutisee hiljaa tekstitystä ääneen. Jokunen osaa nauraa oikeissa kohdissa, toiset tuijottavat hiljaa eteensä. Suurin osa katsojista karsiutuu ensi minuuteilla, skarpeimmat jäävät katsomaan.

Kahdelta on kahvi- ja lääketauko. Lääkehuoneen takana odottaa joukko kärsimättömiä ihmisiä. He tulevat sisään yksi kerrallaan, kun annetaan lupa. Toiset laskevat lääkkeensä huolellisesti, toiset kulauttavat kipollisen värillisiä pillereitä huolettomasti veden kanssa alas. Useimpien lääkkeenottoa on vahdittava tarkasti ja mieluusti puhutettava, jotta nähdään, onko lääkkeet oikeasti menneet alas. Erään naispotilaan kanssa käydään sama kekustelu joka lääkkeiden jaolla: "Minä en voi syödä lääkkeitä, ne ovat myrkytettyjä." "Eivät ole Eeva*, niitä pidetään täällä lukkojen takana, ei kukaan niitä kukaan myrkyttämään pääse."
Kahvilla äkäinen potilas hakkaa kahvikuppiaan pöytään. "Tulkaa jo jumaliste antamaan! Ei täällä koko päivää jaksa jonottaa!" Opiskelijaa muistutetaan joka suunnalta, kuinka ei saa muuttua tuollaiseksi kuin nuo muut hoitajat, jotka ei anna kahvia vaan juovat ne itse.

Ennen elokuvan jatkumista hiljainen naispotilas tulee kanslian ovelle sanomaan, ettei uskalla enää mennä katsomaan elokuvaa. Tarkemmin asiaa tiedustellessa, nainen kertoo pienellä äänellä, että pelkää kahvilla möykänneen naisen olevan aggressiivinen. Hoitaja lähtee potilaan kanssa yhdessä katsomaan elokuvaa, matkalla vakuutellen, että kaikki on ihan turvallista.
Edellisen potilaan lähdettyä, seuraava odottaa jo kanslian oven suussa kärsivällisesti. "Minä menen nyt järveen. Tämä elämä on nyt tullut päätökseen, ei täällä ole enää mitään." Mies toteaa leveästi hymyillen. Aiemmin viikolla hän on ostanut luontaistuotekaupasta potenssilääkettä.

Kansliaakin enemmän trafiikkia on tupakkahuoneessa. Jotkut potilaista polttaisivat tauotta niin kauan kuin tupakkahuone on auki, siksi heidän tupakkansa ovat lukkojen takana ja heille on sovittu tietty määrä, jonka he saavat tiettyyn aikaan päivästä. Yleensä tupakat saadaan päivän mittaan viidessä-kuudessa osassa. Kaikenlainen kaupankäynti on osaston säännöissä kielletty, silti kuulee, kuinka potilaat ovat toisilleen useita askeja tupakkaa velkaa. Sairaalan pihamailla tupakka on arvokkaampaa kuin yksikään jalometalli.

Kolmelta kotiin lähtiessäni päivähuoneessa istuu kymmenisen potilasta, jotka eivät elokuvaa halua katsoa. Yksi haluaa puhua omahoitajalle, toinen lääkärille. Kolmas tahtoo tarvittavan Temestan ja neljäs kehottaa varomaan miinoja parkkipaikalla. Jokunen muistaa nimeni ja kysyy koska tulen taas töihin. Lupaan tulla taas maanantaina, jos silloin mentäisiin vaikka uimaan.

*Nimi muutettu.

Syksyn alku

Lomaa en ole ehtinyt viettää vielä kahta viikkoakaan, kun jo pitää orientoitua seuraavaan asiaan. Sydän ja sisätauti-asioista siirrytään tyystin toiselle alalle, psykiatriaan. Harjoittelu alkaa huomenna, enkä vieläkään voi kehua motivaationi olevan kovin korkealla. Tällä hetkellä loma maistuisi vielä ainakin viikon verran, mutta kun harjoittelu tulee tällä tavalla yllättäen (tämä päivämäärähän oli sovittu siis jo silloin keväällä..) kiinnostus kouluasioita kohtaa on vieläkin alhaisempi.

Toisaalta mukava palata opiskelijan rooliin raskaan kesän jälkeen. Lohduttavaa ajatella, että psykiarisella kuntoutusosastolla tilanteet ovat ehkä vähän vähemmän akuutteja. On myös kiva keskittyä välillä ihmisen pään sisältöön kuin ajatella pääasiallisesti niitä somaattisia ongelmia. No mutta, sainpa nostettua motivaatiotani hieman.

Paras varmaan vaan napata Imovane huuleen, painaa pää tyynyyn ja unta odottaessa sisäistää mantra:

"Jee, harjotteluun, seitsemän viikkoa, paljon opittavaa, uusi aihealue, lyhyt ajomatka, vielä ei tarvi lähteä Turkuun, tuttu sairaala. Jee, harjotteluun, seitsemän viikkoa, paljon opittavaa.."