Tänään siitä tuli virallista. Postiluukusta tipahti kirjekuori, johon leimatusta logosta tunnistin oitis, mitä on kyse. Sisältä paljastui pahvilappunen, jossa mua kutsuttiin uudeksi Tehyn jäseneksi. Paperissa ilmoitettiin jäsennumeroni, jolla pääsen Tehyn ekstranettiin. Viimeinen lause kuului mieltäylentävästi: "Tervetuloa tehyläisten joukkoon!" Ei sille voinut mitään, tunnetta vastaan oli turha taistella. Ylpeys, ensimmäinen seitsemästä kuolemansynnistä nosti päätään. Tunsin olevani yksi heistä, yksi sairaanhoitajista. Käytyäni koulua päivääkään, asioista käytännössä (ja teoriassa) mitään tietämättömänä ja yhtään mitään osaamattomana tunsin itseni osaksi koko terveydenhuollon systeemiä.
Säälittävää.
Näin joulupyhien jälkimeiningeissä on otollista pohtia muiden ihmisten suhtautumista valitsemaani uraan. Ihmiset, jotka olen kerran aiemmin elämässäni tavannut tokaisevat silmää räpäyttämättä ilmoille lauseryppään, jonka uskoisin varsin monen kevään uuden sairaanhoitajaopiskelijan kuullen itseni lisäksi; "vai sairaanhoitaja. Sehän hienoa. Mutta onhan siinä huono palkka ja öisin täytyy olla töissä. Ja jouluna, jouluna ollaan kanssa töissä." Ai jaa? Ihanko totta? Mäpä en ollut tollasta kuullutkaan. Mä vallan elin siinä uskossa, että potilaat hoitavat itse itsensä kun hoitajat mättävät sorkkaeläintä naamaansa.
Yleisesti ottaen pidän tälläistä kommentointia vähintäänkin kyseenalaisena. Jos sanoisin alkavani sähkömieheksi, alkaisivatko puolitutut tonkia sen ammatin huonoja puolia? Vielä parempaa, jos kertoisin päässeeni lääketieteelliseen, muistaiskiko kukaan silloin sanoa, että lääkäritkin tekevät töitä sen tavallisen 8-16.00 aikahaarukan ulkopuolella? Miksi pitää sanoa mitään? Henkilökohtaisesti pelkkä onneksi olkoon olisi riittänyt.
Purkauksesta huolimatta ei ole syytä olettaa, että olen nyt vetänyt herneen nenukaan jonkun kumminkaiman kommentista, ei. Kunhan ihmettelen.
Koulun alkuun on vajaa kaksi viikkoa. Huomenna menen valokuvausliikkeeseen irvistelemään, että saan edustuskelpoisen kuvan opiskelijakorttiini. Samainen kuva saa sitten koristaa ajokorttiani, jota en ole kahden vuoden aikana kehdannut esitellä kenellekkään. Henkilöllisyyteni olen todistanut henkilöllisyystodistuksella, jossa olen 15. Koska olen jo valmiiksi nuorennäköinen, koen ikäväksi esittää täysi-ikäisyyteni kortilla, jossa olen, jos mahdollista, vieläkin lapsenkasvoisempi, naamallani kunnon teinin angstinen hymy. Touhuhan toki maksaa, mutta uskon vakaasti kuvan maksavan itsensä takaisin. Ainakin säästyn häpeän värittämiltä poskipäiltä kun joskus harvoin taaperran alle 160 senttisenä Prisman kassalle saunakaljoineni.
It's over
11 vuotta sitten
Tekstit
3 kommenttia:
Onnea valitsemallesi uralle! Rankkaa tulee olemaan, sen voin luvata 2v opiskelun perusteella, mutta myös antoisaa!! Ja työ on taatusti merkityksellistä ja antaa paljon. Kirjoituksistasi päätellen olet varmasti tehnyt oikean valinnan vaihtaessasi kylmästä rahamaailmasta työhön ihmisten kanssa. Mukavaa koulun aloitusta!
Moikka!
En sano tätä nyt sillä, ettäkö olisit tehnyt huonon valinnan, et ole, olen ylpeä sinusta, mutta olis ehkä kuitenkin kannattanut harkita ammattia kirjoittamisen parista, nimittäin sun teksti on ihan mielettömän hyvää ja hauskaa ja juuri sopivan ironista! Repeilen aina kun lueskelen näitä... :)
Keep on going girl!
terveisin ystäväsi anna
Kiitos taas mukavista kommenteista! Kiva huomata, että en ihan pelkästään itselleni kirjoita ja että teksteistäni jopa joku pitää. Mitä kirjoittamiseen tulee, aion jatkaa sen parissa ja varovasti toivon, että siitä kehkeytyisi ehkä joskus jotain isompaakin;)
Lähetä kommentti