Harjoittelu pähkinänkuoressa

Maanantaina palasin kouluun, vaikkakin myöhässä (niin se talviaika alko). Palatkaamme kuitenkin vielä hetkeksi edelliseen neljään viikkoon.

Harjoittelu käsitti siis 160 tuntia, joista 150 tapahtui osastolla. Loput 10 tuntia oli varattu kirjallisen työn väsäämiseen. Yhteensä 20 päivän mittaisesta harjoittelusta saamme siis 6 opintopistettä. Itselleni osasto oli nimennyt kaksi ohjaajaa, joista toisen kanssa työskentelin yhteensä kolmen päivän ajan. Työvuorot suunnittelin itse ja teinkin tapani mukaan mahdollisimman paljon aamuvuoroja (7.30-15.00) ja pakottauduin vain kahteen iltavuoroon. Tässä siis palautettani mukaileva sepostus kaikesta, mitä tein/mitä ohjaajani piti mainitsemisen arvoisena.

Perushoito
Harjoittelun aikana työskentelin hyvin itsenäisesti, suoriuduin perushoidosta yksin ja vain harvoin jouduin pyytämään apua. Suihkuttamaan sata asteiseen kylpyhuoneeseen jouduin monta kertaa, jota luonnollisesti seurasi vuoteen petaus.

Lääkehoito
Lääkehoitoa pääsin myös toteuttamaan, jaoin lääkkeet osastolle vuorokaudeksi kolmasti, kerran virheettä. Totta kai jaoin lääkkeet myös tarjottimelta oikealle potilaalle. Mittasin paljon verensokereita ja verenpaineita ja osallistuin myös lääkärikierrolle.

Ravitsemus
Ravitsemusta toteutin pääasiassa syöttämisen muodossa ja ohjauksessa toteutin myös gastrostooma-potilaan ravitsemisen PEG-letkun kautta useasti. Kerran laskin myös potilaan painoindeksin.

Ergonomia
Ergonomian perusasiat olivat hallussa, vaikka joskus keskityin potilaaseen liikaa ja oma työasento jäi toisarvoiseksi.

Apuvälineet
Harjoittelussa käytin myös paljon apuvälineitä, kuten Sarita-nostolaite, liinanosturi ja slaidi.

Raportointi ja kirjaus
Raportoimaan opin myös sähköisesti ja kirjasin Pegasokseen päivittäin. Aluksi koneella tarvitsin apua, mutta loppu harjoittelussa osasin kirjata itsenäisesti. Raportoimaan pääsin niin koko osastolle kuin omalle ryhmällenikin.

Palaute
-Selvästi motivoitunut sairaanhoitajan työhön ja ammattiin
-Potilaan kohtaaminen lämmintä ja välittävää, luontaista ja aitoa
-Omaisen kohtaaminen asiallista ja rauhoittavaa
-Sai työyhteisössä positiivista palautetta omatoimisuudesta, työtoverin kohtaamisessa ja työtehtävien hoitamisessa
-Työskentely suunnitelmallista, aseptinen työjärjestys toteutuu

"Keskusteltuani muiden kanssasi työskennelleiden kanssa, olemme yksimielisesti tulleet tulokseen, että arvosanasi tältä jaksolta on 5."

Ei tuollaiseen palautteeseen mitään oikein osaa sanoa. Tein koko jakson paljon töitä ja tunnen ansainneeni numeron. Melkein voisi olla ihan pikkuisen ylpeä itsestään. Ihan pikkiriikkisen vaan, vaikken sitä kenellekkään myönnäkään.

Pääsykokeet, osa 2

Lupasin tämän sepostuksen kylläkin jo eiliseksi, mutta taistelin eilen niin kauan KELAn muodollisuuksien parissa, ettei voimia riittänyt väkertämään luettavaa tekstiä. Tässä siis pääsykokeiden toinen osa, suulliset kokeet.

Kirjallisissa testeissä meni noin puolille päivin, jonka jälkeen saimme nähdä loppupäivän aikataulun. Kaikkien sinä päivänä pääsykokeissa olevien nimet olivat jaettu aakkosjärjestyksessä ryhmiin. Näissä ryhmissä järjestettäisiin ryhmätilanne. Tässä, noin viiden henkilön ryhmässä tehtiin ensin ns. palikkatesti. Jokaiselle annettin pino metallisia levyjä, joista piti saada aikaan neliöitä, joiden keskellä on risti. Meille ei tietenkään kerrottu miten neliö kasataan, se piti hoksata itse. Tehtävään annettiin viisi minuuttia aikaa.

Vinkki: Älä katso mitä muut tekevät, siinä vain hätääntyy. Ainakin jos ei millään meinaa tajuta miten metallilevyt saa oikeaan asetelmaan, nousee otsalle hikipisara jo kun näkee, että toiset tekevät jo viidettä neliötä. En tiedä, mutta uskoisin testin ideana on se, että psykologi näkee, miten käyttäydymme ennemmin kuin, että aikaan saa mahdollisimman paljon neliöitä. Lopuksi psykologi kuitenkin kysyi montako neliötä kasasimme ja nämä tiedot hän kirjoitti ylös.

Seuraava osuus oli psykologin haastattelu. Haastatteluun mentiin yksi kerrallaan ja siihen oli varattu aikaa n. kymmenen minuuttia. Haastattelussa kysyttiin mm. miksi haluaisin alalle, miksi musta tulisi hyvä sairaanhoitaja, mitkä ovat heikkouksiani ja minkä luulen olevan mulle vaikeaa sairaanhoitajaksi opiskelussa ja myös myöhemmin valmiina sairaanhoitajana. Vaikein kysymys mulle oli se, kun psykologi kysyi, että jos pääsen koulutukseen, lopetanko senkin kesken, kuten tein tradenomiksi opiskellessani.

Vinkki: Psykologi on todennäköisesti hyvin ilmeetön, eikä hän johdattele tai kommentoi asioita lainkaan. Kysymykset esitetään hyvin suoraan, mikä saattaa olla hämmentävää. Yritä olla oma itsesi, vastaa kysymyksiin avoimesti ja rehellisesti. Mieti valmiiksi, mitä vastaat, uskoisin psykologien kysymysten olevan aika samanmoisia kuin esimerkkini. Vaikka tilanne saattaa olla hyvinkin hiostava, yritä pysyä rauhallisena.

Lopuksi on pakko sanoa, että mulla ainakin kokeessa kesti kuuteen illalla, koska sukunimeni sattui olemaan, kuten tavallista, aakkosjärjestyksen hännillä. Suurin osa ajasta meni odotteluun.


Siinä mun kokemukseni. Toivottavasti tästä oli hyötyä edes jollekin. Onnea kaikille syksyn pääsykokeilijoille ja edelleen, kertokaahan omia kokemuksianne, niin hakijat kuin jo hakeneetkin.

Uskollinen Ilvekselle

Eilen lupailemani teksti pääsykokeiden suullisesta osuudesta joutuu odottamaan huomiseen. Uskokaa tai älkää, TPS-Jokerit peli vei mut ja 4000 muuta Turkuhalliin. Huomenna kynäilen sitten oikein kunnon jatko-osan pääsykokeista. Nyt odotan lasagnea uunista ja meinaan lahota sohvalle siihen asti, kun jaksan itseni sänkyyn ryöjätä.
Huomiseen.

Anteeksi Tampere, anteeksi Ilves.

Lähde

Äänestystuloksia

Järkkäsin pitkästä aikaa kasaan äänestyksen koskien uutta blogin ulkoasua. Äänestyksen aihe ei ilmeisesti herättänyt suuria tunteita, äänestysaktiivisuus oli vähintäänkin huono. Viikon äänestykseen vain kahdeksan, siis kahdeksan, ihmistä jaksoi uhrata aikaansa. Kiitos siis kaikille kahdeksalle. Muille tuima katse ja sormenheristys.
Äänestyksen kysymys ja vastausvaihtoehdot kuuluivat siis seuraavasti:

Mitä pidät Tulevan Sairaanhoitajan uudesta asusta?

Hieno, parempi kuin edellinen. ( 1 ääni, 12% kaikista äänistä)

Kivaa vaihtelua. (5 ääntä, 62% äänistä)

Nooh.. vanhaa on jo ikävä. (0 ääntä, 0% kaikista äänistä)

Menettelee. (2 ääntä, 25% äänistä)

Hirvitys, tuskin tekstiä pystyy lukemaan. (0 ääntä, 0% kaikista äänistä)


Nonni, enemmistö pitää pillereitä mukavana vaihteluna. Kaikki eivät ihastuneet, mutta kukaan ei kuitenkaan ole aivan kauhuissaan. Tai sitten kaikki loput lukijoista pitävät uutta ilmettä viimeisen vaihtoehdon arviosena, mutteivat halua pahoittaa mieltäni. Toivottavasti ei kuitenkaan.
Mikäli kiinnostaa, itse olisin antanut ääneni vaintoehdolle nro. 2.

Pääsykokeet, osa 1

Kommenttilaatikkooni tupsahtaneen kysymyksen innoittamana, päätin kirjailla ihan kokonaisen tekstin kokemuksestani hoitotyön pääsykokeista. Itsehän olen siis hakenut ensimmäisen kerran sairaanhoitajaksi keväällä 2007 ja toisen kerran kätilöksi syksyllä 2007. Kätilöksi en päässyt, mutta ura urkeni kaukana Varsinais-Suomessa tulevana sairaanhoitajana. Pääsykokeet ovat mallia Tampere.
Seuraavassa siis Piihosen vinkit hoitotyöhön havitteleville, samalla kun kaivelen muistini arkistoista, kuinka se oikeastaan tapahtuikaan.

Pääsykokeet alkoivat jo aamusta ja ensimmäisenä valtava toiveikkaiden lauma ohjattiin luentosaliin. Siellä meille kerrottiin, että seuraavat tunnit ovat varattu kirjallisille kokeille. Luvassa oli ainakin luetunymmärtäminen, matematiikan koe, loogisen ajattelun testi ja jonkinmoinen kirjallinen psykologinen testi.

Matematiikan kokeessa kysyttiin hyvin peruslaskuja, yksikönmuutoksia, jako- ja kertolaskuja, kaikki lääketeemalla. Jollen vallan väärin muista, loogista päättelyä vaativat lukujonot olivat erikseen. Kokeessa ei saanut käyttää laskinta ja sen tekoon annettiin tietty aika, muistaakseni puolituntia.

Vinkki: Tee laskut kiireellä! Ne ovat helppoja, joten älä jää tuhlaamaan aikaa turhalla varmistelulla, silloin et ehdi tekemään edes puolia laskuista ja menetät paljon pisteitä!!

Luetunymmärtämisessä eteemme annettiin kaksipuolinen paperi luettavaksi. Saimme noin 20 minuuttia aikaa lukea tekstin ja tehdä paperiin alleviivauksia. Emme saaneet tehdä muistiinpanoja toiselle paperille. Tekstit kerättiin meiltä pois ja välillä saimme tehdä toisia tehtäviä. Vajaan tunnin päästä saimme tyhjän paperin, johon meidän tuli tehdä referaatti lukemastamme tekstistä.

Vinkki: Tee alleviivauksia ja yritä muistaa tekstin pääasiat. Muistele syy-seuraus -suhteita, tekstin ongelmia ja mahdollisia ratkaisuja niihin. Kirjoita asiat mieluummin kappaleihin, älä ranskalaisiin viivoihin. Tässäkin on kiire, joten älä tuhlaa aikaasi lausemuotojen miettimiseen.

Kirjallisen psykologisen testin tarkoitus on mulle edelleen täysin hämärän peitossa. Testi oli moni sivuinen ja siinä meidän tuli valita olisimmeko mieluummin esim. kokki vai artenomi. Jos et tiennyt mikä artenomi on, arvaa. Näitä kysymyksiä oli varmaankin viisikymmentä. Samoin testissä kysyttiin myös kummallisia, kompamaisia, psykologisia kysymyksiä, kuten - on kissalle sama kuin luu koiralle. Viivan kohdalle piti valita yksi neljästä vaihtoehdosta, joita olivat esim. a) vesi b) maito c) kala d) hattara.

Vinkki: Älä turhaan vaivaa päätäsi miettimällä, mitä tähän kannattaa vastata. Mä en ainakaan tiedä.

Jatkan huomenna kertomalla suullisista kokeista, muuten tulee niin maratoniteksti, ettei kukaan jaksa loppuun asti lukea. Sillä välin, sana on vapaa kommenttilaatikoissani! Kertokaahan hakijat pääsykoetunnelmistanne.

Väliarviointi

Eilen tullessani aamuvuoroon ja tavatessani ohjaajani, puhuimme myös tästä päivästä. kuin sivulauseessa ohjaajani mainitsi opettajan tulosta. Kesti hetken ennen kuin tajusin, mistä on kyse. En tiedä näkyikö se ilmeestäni, mutta yritin edes vaikuttaa siltä, että tieto ei olisi mikään uutinen. Huomenna, siis tänään, olisi väliarviointi.

Vietin varsin leppoisan ensimmäisen työvuoron toisen ohjaajani kanssa. Päivän aikana uutta oli ainakin se, kun sain laittaa eräälle potilaalle ruoan tippumaan PEG-letkun kautta. Toimenpide osoittautui odotettua vaikeammaksi, kun letkun suuosaa ei saatukaan liitettyä suoleen menevään letkuun. Huuhdottuani letkun ja loppujen lopuksi myös vaihdettuani sen, en edelleen saanut letkuja yhdistettyä. Ohjaajani kokeili myös, mutta ei onnistunut. Päätimme teipata letkun kiinni ja toivoa parasta. Huomenna saanemme kuulla, toimiko viritys.

Kahdelta iltapäivällä opettajamme saapui juuri sopivasti raportin päätteeksi. En siihen mennessä ollut jännittänyt arviointia, mutta kun näin opettajan, mahani heitti voltin. Väliarvioinnissa olivat mukana minun ja ohjaajani lisäksi toinen sairaanhoitajaopiskelija ja hänen ohjaajansa. Tunnin session aloitti toisen opiskelijan arviointi, jota seurasi omani. Sanoin, että mun mielestäni harjoittelu on mennyt hyvin, olen saanut paljon rutiinia perushoitoon, oppinut paljon lääkehoitoa ja alkanut nähdä potilaan kokonaisuutena. Ohjaajalleni oli toinen ohjaaja tehnyt lapun, jossa oli hänen mielipiteensä tähän astisesta harjoittelusta.

Arvioinnissa luki seuraavaa:

-Kykenee nyt jo itsenäiseen työskentelyyn.
-Muistihäiriöisen potilaan kohtaaminen rauhallista, sydämellistä ja aitoa.
-Aktiivinen ja aidosti kiinnostunut.
-Hakee itse tietoa.
-Kirjaamisessa huomioi oleelliset asiat hoidon jatkuvuuden kannalta.
-Ymmärtää perushoidon merkityksen.
-Kyselee ja kyseenalaistaa.

Ohjaajani lisäsi tähän listaan, että olen ottanut verenpaineita, verensokereita ja että olen laskenut painoindeksin. Loppuun hän huomautti mulle aseptiikasta. Tänään hän sattui nimitäin parahiksi paikalle kun pyyhin hikeä otsaltani 25 asteisessa vessassa "likaisilla" hanskoilla.

Tästä huolimatta on vaikea olla tyytymätön. Odotin jonkin verran positiivista palautetta, mutta en ihan tälläistä. Erityisesti kohta potilaan kohtaamisesta lämmitti. Tästä on vähintäänkin hyvä jatkaa.

Lääkkeiden jakoa

viime viikolla ohjaajani ei ollut töissä, joten pääsin roikkumaan nuoren sairaanhoitajan kannoilla. Hänen kanssaan oli mukava tehdä töitä ja sain jopa ohjausta, jota en yleensä saa muilta kuin varsinaisilta ohjaajiltani. Sairaanhoitaja opetti mm. vaihtamaan kipulaastarin ja selitti paljon hemofiliapotilaan hoidosta.
Aamupäivällä pääsin kokeilemaan myös lääkkeiden jakoa.

Systeemi vaikutti aluksi vaikealta ja kun sairaanhoitaja jätti mut yksin, teki mieli parahtaa, että älä jätä. Kokosin kuitenkin jotenkuten itseni ja aloin hommiin. Lääkkeiden jako oli aikalailla juurikin sellaista kuin olin ajatellut; tarkkaa puuhaa, joka vaatii keskittymistä. Hankalaa oli lähinnä se, että suurin osa lääkkeistä ovat täysin tuntemattomia, enkä muista kuin pienen osan niistä pillereistä, mitä kullekin potilaalle joka päivä kannan.

Lääkekaappikin oli uusi kokemus, vaikka olen sellaisen nähnyt, mutta aluksi oli hankala hahmottaa missä mikin troppipurkki on. Huumelääkkeitä en jakanut, koska niitä ei kukaan juuri sinä päivänä tarvinnut. Tänään vaihdoin jälleen erään mamman kipulaastarin ja täytin huumelääkekortin. Tulipahan taas todettua, että olisihan hyvä jos jonkinlaiset kynnennysät olisi, saisi sen laastarinkin ulos paketistaan.

Huomenna ohjaava opettajani piipahtaa osastolla, on nimittäin väliarvioinnin aika. Sääli sinänsä, että eniten mua ohjannut ohjaajani ei ole paikalla, vaan tapaamiseen tulee toinen ohjaaja, jonka kanssa olen tehnyt noin tunnin verran töitä yhdessä. En oikein tiedä mitä odottaa, toisaalta tuntuu, että kaikki on mennyt ihan hyvin, mutta toisaalta en uskalla toivoakaan mitään hirmu hyvää palautetta. Kuitenkin ohjaajani ilahdutti mua tänä aamuna sellaisilla uutisilla, että hän oli saanut musta viime viikolla hyvää palautetta muilta työntekijöiltä. Noh, en tiedä, saas nähdä.

Make Over

Päätimpä repäistä ja antaa blogille vaihteeksi toisenlaisen ilmeen. Tuleva Sairaanhoitaja vaihtoi ulkoasua, mutta vain väliaikaisesti. Vaaleanvioletti vaihtui syksyisimpiin väreihin ja ruisku pillereihin. Mitä pidätte, ihan kaamea, hieno vai jotain siltä väliltä? Kommentoikaa ihmeessä.

Turu murre-Tampereen kiäli

Harjoittelun aikana olen saanut kuulla niin paksua Turun murretta, että välillä on vaikea ottaa tosissaan ohjaajansa puheet. Ajattelin kaikkien ei-turkulaisten, siis niiden epäcoolien, onnettomien ulkopaikkakuntalaisten iloksi (tai suruksi) ja ihan vaan vertailun vuoksi väsätä pienen turku-tampere -sanaston. Voi kun joku olis tälläisen mulle tehnyt silloin tammikuussa. Se oli aikamoinen kulttuurishokki sillon, nääs.

Tulenksmä, oleksä, menekste = Tuunksmä, ooksä, meetteks te

Misäää, tosaaa, täsäää = Mis, tos, täs

Kui? = jaahäh?

Simmonen, kummonen = sellane, millane

Joo vai/juu vai? = ovvai?

Jäkis = Kiakko, lätkä

Varttia vajaa = varttia vaille

Ketä = kuka

Hän = se (esim. omasta kädestään ei tarvitse puhua hän-muodossa!)

Taijjottain = tai jotai

Kysys, kysysit = Se kysy, sää kysyit

Kummotto, mimmotto = Kuinka, mite

Maar = toki

Mä ja = mää kans

Kuimpal = paljoks

Nuudelei ja nakei = Nuudeleita ja nakkeja

HGT

Tämänpäiväisessä aamuvuorossa pääsin vihdoin itse ottamaan verensokereita. Tiedän, ei kovin kummoinen toimenpide, mutta enpä ole ennen tehnyt. Vaikka homman on nähnyt ties kuinka monta kertaa, kun neula on omissa käsissä, pitää vetää henkeä ja ihan oikeasti keskittyä. Onneksi reikien lukumäärä täsmää potilaiden lukumäärään, eikä kukaan jäänyt vuotamaan kuiviin.

Eilen puhuin ohjaajani kanssa alustavasti, että ottaisin myös manuaalisesti verenpaineen eräältä potilaalta. Ottaen huomioon viimeisimmän kokemukseni verenpaineen manuaalisesta mittaamisesta, on tuskin yllättävää, että eilen illalla pienessä paniikissa kertasin hoitamisen taitoa verenpaineen kohdalta. Tänään mietin jo aamulla, miten sanon ohjaajalle, ettei sitten jätä mua yksin potilaan ja sen pirun elohopeamittarin kanssa. Onnekseni asia unohtui yhtä nopeasti kuin se eilen ohjaajani mieleen tulikin. Verenpaine jäi iltavuorolaisten mitattavaksi. Automaatilla.

Huomenna paneudun koululta saamani tehtävän pariin. Teen jälleen elämisen malliin perustuvan vertailun kahdesta osastomme potilaasta. Ihanaa. Onneksi olen kuitenkin ahkeroinut..öö..nollan sivun verran.

Hoitajapula

Tässä maassa ei varmasti ole ketään, joka ei ole kuullut, millaista pulaa hoitohenkilökunnasta on. Kesän aikanakin sain jonkinlaisen käytännönkokemuksen, millaista on työskennellä vajaamiehityksellä. Tänään tajusin sen hädän oikeasti.

Aamu puoli kahdeksalta panikointi alkoi. Mulla ei ollut ohjaajaa, eikä kukaan olisi edes ehtinyt mua mukaansa ottaa. Vastahakoisesti eräs hoitaja keräsi mut mukaansa ja hoitajat päättivät, että työskentelimme kolmistaan; kaksi opiskelijaa ja hoitaja. Kahdeksasta puolille pitkälle aamupäivään, osastonhoitaja selasi sijaiskansiota ja soitti kaikille mahdollisille. Ketään ei kuitenkaan saatu. Koko neljänkymmenen potilaan osasto oli alle kymmenen hoitajan käsissä. Iltavuorolaisia uhkaisi vieläkin pahempi pula.

Osastonhoitajan huiskiessa ees taas puhelimensa kanssa, hoitajat keskustelivat tilanteesta. Kaikkia harmitti tilanne, mutta puheista huomasi, ettei tämä ollut uutta. Varsin vakavan keskustelun tuloksena kolme hoitajaa lupasi jäädä tuplavuoroon, joka tarkoitti sitä, että heidän työpäivänsä venähti kolmeentoista tuntiin; aamuseitsemästä iltakahdeksaan. En voinut olla ihailematta hoitajien uhrautuvaisuutta ja sitä yhteishenkeä, jossa asiasta keskusteltiin. Ainakaan kesäni viettäneellä osastolla vastaava ei olisi ollut mahdollista. Vaikka hoitajien toiminta herätti mussa ihastusta, mieleeni tuli myös paljon näkynyttä Tehyn kamppanjaa: Älä veny liikaa.

Toivottavasti tämän päivän uurastajien työ näkyy muuallakin kuin rahapussissa.

Toivottavasti tällä alalla päästään tässä asiassa eteenpäin, ja joku päivä ei tarvitse murehtia siitä, pääseekö tänään oikeaan aikaan kotiin vai pitääkö venyä puolen vuorokauden mittaiseen työvuoroon.