Median uhrit

Vähän aikaa sitten uhosin, kuinka saisin kesäksi lääkeluvat. No, sainhan minä ja toisaalta en. En saanutkaan lupaa kuin pistää lihakseen ja subcutikseen. Ei siinä mitään, onpahan muutama asia vähemmän mistä murehtia.

Tänään pistin ensimmäistä kertaa insuliinia luvan kanssa, ilman valvontaa. Tarkistin, että kynä on oikea. Tarkistin, että määräys on oikea. Tarkistin, että potilas on oikea. Sitten aloitin tarkistelun uudestaan. Ja uudestaan. Päässäni kaikui INSULIINIMURHAAJA, INSULIINIMURHAAJA! Edellisyönä sekava mummo oli huutanut myrkyttäjähoitajaa niin, että koko kerros raikui.
Kävellessäni potilaan luo tunsin katseiden kääntyvän. Kannoin kynää kuin ladattua asetta. Potilaan ovella kokosin itseni. Kynä: oikea. Määräys: oikein. Potilas: oikein. Tuikkasin 8 mm neulan potilaan sub cutikseen. Kertasin annoksen vielä potilaallekin. Potilas hymähti tottuneesti, annoin lääkkeen kuten tarkoitus oli. Kävelin pois silmissäni vilkkui Seiskan otsikot uudesta insuliinimurhaajasta.
Mennessäni itse syömään, kävelin potilaan avoimen oven ohi. Potilas voi hyvin. Vasta silloin sain mieleni rauhoittumaan. Kun palasin lounaalta vatsa täynnä, jatkoin töitäni kuten tavallista, enkä enää edes muistanut kytätä "uhriani".