Pää on täynnä ajatuksia, kysymyksiä ja ennen kaikkea hämmennystä. Kahdeksan tunnin poukkoilun jälkeen en tiedä mitä ajatella. Työ ei ollut mitään mitä osasin odottaa, ja toisaalta kaikkea sitä mistä olin kuullut. Viimeiset vapaapäiväni psyykkasin itseäni pahimpaan, varauduin ikäviin työkavereihin kuten potilaisiinkin, samoin kuin tympeään ilmapiiriin. Olin varautunut olemaan osaston juoksutettava ja ajattelin, ettei mun typeriä kysymyksiäni jakseta, saati että niihin vastattaisiin.
Olin valmistautunut vääntämään kesästä positiivisen kokemuksen vaikka hampaat irvessä.
Ensimmäisen työvuoroni jälkeen näyttää, että olen todella varautunut ehkä hieman turhankin kamaliin kolmeen kuukauteen. Työkaverit vaikuttavat loistavilta; he tuntuvat olevan avuliaita, mukavia, rempseitä, suulaita, mukavia, hauskoja. Potilaat (tai asukkaat) näyttävät rauhallisilta ja niiden, joiden kanssa kommunikointi sujuu, tuntuu yhteinen sävel löytyvän. Monet huutelevat reippaasti hoitajaa, vaikka en vielä tuota nimitystä osaakaan totella.
Osasto on viihtyisä; asukkaiden huoneiden seinät peittyvät heidän omista tai heidän läheisteistensä kuvista, pöydillä on kukkasia ja huoneet ovat valoisia. Monella on huoneessaan televisio, joista lähes kaikki ovat uutuuttaan kiiltäviä ja hienoja.
Osastolla ei myöskään tarvitse käyttää perinteistä hoitopukua, ja totesinkin tästä lähin tyytyväni osastolta saamiini, milloin minkin värisiin housuihin ja omaan t-paitaani. Rintaani kiinnitän nimineulani ja vyötärölläni kulkee Sairaanhoitajaliiton jäsentuotekaupasta tilattu essu, johon saan kynät ja muut tarvittavat talteen.
Koko päivän juoksin sairaanhoitajan perässä, joka näytti mulle kaiken kädestä pitäen, vaikka käsidesin esittelyn kohdalla tekikin mieli sanoa, että ehkä mä sen käytön kumminkin hallitsen. Olin kyllä tyytyväinen, että hän näytti miten juuri tässä paikassa mikäkin asia tehdään.
Yhdessä teimme vuodepesuja, vaihdoimme vaippoja, kääntelimme ja siirtelimme potilaita. Ensimmäisen tunnesiteen muodostin erääseen yli sata vuotiaaseen asukkaaseen, jolle sain syöttää sekä aamiaisen että lounaan.
Töihin palaan viikonlopun uusia asioita sulateltuani maanantaina, jälleen aamuvuoroon. Sitten on perehdyttämiset perehdytetty ja mä olen siellä yksi hoitajista. Jännää. Nyt on väsy, mutta en menisi vannomaan, että uni ihan heti tulee silmään tälläisen päivän jälkeen. Onneksi huomenna saan nukkua.
It's over
11 vuotta sitten
Tekstit
2 kommenttia:
Heips Piihonen! Hauska lukea, että selvisit ekasta työvuorosta =) Mä olen se yli 40vee, joka on lukenut sun blogia säännöllisesti ja eilen kävin läpi SH -linjan pääsykokeet; nyt odotellaan rauhassa josko siitä irtoais mulle opiskelupaikka! Sen verran koville pääsykokeet otti henkisesti, että tänään ei ole pää ja käsi liikkunut ilman kipua ;o) On nääs niistä edellisistä pääsykokeista vierähtänyt muutamia vuosia.Kirjallisista en osaa sanoa mitään, haastatteluista sain välittömän ja positiivisen palautteen. Kiitti sulle edelleen, mun innostus SH -työtä kohtaan on vain kasvanut sun blogia lukiessa!
Pääsykokeet on tuoreessa muistissa ja tiedän, että ne on tosi raskaat. Niiden odottaminen on raskasta ja niissä olo on vielä raskaampaa. Onneksi se on nyt kuitenkin ohi ja voit siirtyä odottelemaan tuloksia. Hyvä että sait positiivista palautetta, mulla itselläni jäi silloin vähän hapan maku suuhun siitä ryhmäkeskustelusta, vaikka sitten kouluun kumminkin pääsin. Toivotaan, että sullakin kävi hyvin, mä pidän peukkuja pystyssä!
Lähetä kommentti