Käytäntö ja teoria

Oon nyt viettänyt kolmen päivän vapaita töistä. Keskiviikko aamuna avomies kertoi naureskelleen ja hieman närkästystään peitellen, kuinka hän oli edellisyönä peitellyt mut sänkyyn useita kertoja. Olin mm. etsinyt hädissäni pesurasvaa ja yrittänyt kaukosäätimellä säätää sängyn korkeutta. Aamuyöstä heräsin itse yrittäessäni kiskoa sänkymme olemattomia laitoja ylös.
Viimeyö taisi olla ensimmäinen, kun yhdenkään asukkaan kasvot eivät tulleet uniin.

Tähän mennessä olen siis ollut töissä kokonaisen kolmen vuoron ajan, jotka kaikki ovat toistaiseksi onnekseni olleet aamuvuoroja. Mä nimittäin tykkään mennä töihin aikaisin ja päästä samoin aikaisemmin. Aamuvuorossa harmittaa vain, että vuoro alkaa vasta seitsemältä, kahden viime kesän aikana opin kuuden aamuihin, mikä sopi mulle paremmin kuin hyvin.

Huomenna lauantaina menen jälleen seitsemään, mutta pääsen jo kahdelta. Sunnuntaina suoritankin jonkinlaisen välivuoron, koska menen vasta puoli yhteen.

Työt alkavat sujua hyvin. Tiistaina tuntui jo, että osaan tehdä jotain ilman että varmistan sen joltain toiselta. En edes ihan koko aikaa tuntenut sitä painostavaa tunnetta, että teen jotain pahasti väärin. Vaikka koulussa asennoiduinkin opettelemaan kaiken sillä ehdolla, että käytännössä kaikki on toisin, olen saanut huomata olevani väärässä. Tuntuu typerältä myöntää, mutta joka kerta kun potilasta mennään syöttämään tai mitä tahansa muuta, hänen oloaan, ihoaan, kuntoaan, vireyttään ja kaikkea muuta oikeasti tarkkaillaan. Miksi mä luulin, että sellaiseen ei ole aikaa, tai se unohtuu? Potilashuoneiden siisteys oikeasti tarkastetaan ja potilaiden omatoimisuutta tuetaan. Muistan kristallin kirkkaasti ajatelleeni, kuinka tälläiset ovat vain korulauseita, joilla peitellään potilaista piittaamatonta, kiireistä työnkuvaa. Painehaavojakin odotin näkemäni vähintään jokatoisella ja harhani murenikin jo ensimmäisenä päivänä, kun ohjaava sairaanhoitajani ei muistanut koska viimeksi olisi sellaisen osastolla nähnyt.

Yhtään teoriassa paljon puhuttua siirtoa en ole vielä todistanut, nostoja sen sijaan paljonkin. Vaikka tekniikka onkin siirtäjillä selvästi hallussa, he eivät koskaan puhu siirrosta. Asukkaat nostetaan geriatriseen tuoliin ja heitä nostetaan sängyssä ylös päin käyttäen apuna nostolakanaa.

Kaikenkaikkiaan on loistavaa päästä näkemään ja tekemään oppimaansa käytännössä. "Tylsät" jutut, kuten syöttäminen on paljon mukavampaa kun vastaanottavassa päässä on oikeasti apua tarvitseva vanhus eikä silmiään pyörittelevä parikymppinen luokkakaveri. Silti tekisi mieli päästä seuraamaan kestokatetrin vaihtoa ja liman imemistä..