Tänään alkoi uusi iso kokonaisuus, kuten otsikosta näkyy. Opettaja kysyi tunnilla, kuinka moni on harkinnut suuntautuvansa mielenterveys- ja päihdetyöhön sairaanhoitajana, ja suuri osa luokastamme nosti käden. Itse en ole missään vaiheessa edes harkinnut aiheeseen suuntautumista, liekö syynä ex-sairaanhoitaja sisareni kertomukset työstään mielenterveysongelmaisten kanssa. Toisaalta olen saanut huomata, että sisareni käsitys sairaanhoitajan työstä osaa olla hyvinkin hänen oman asenteensa värittämä, joten tarinat epäkiitollisesta suuntautumisvalinnasta saattavat olla vain sisareni kauhukokemuksia. Tehtyään työtä alle vuoden, sisareni lopetti, eikä sen jälkeen ole sairaalamaailmaan palannut. Olen useasti kuullut potilaiden olevan vaarallisia, työpaikkojen tunnelman olevan vähintäänkin kaamea ja esimiesten suorastaan käyttävän hoitajarukkaa hyväkseen.
Kertomukset huonosti palkatusta työstä pelotti minut edes harkitsemasta alaa vuosiin. Vihdoin, kun sain ajateltua asiaa omin aivoineni, päädyin, uskomatonta kyllä, itsekin sairaanhoitajaksi.
Edelleen, en vieläkään ole erityisen kiinnostunut mielenterveys- ja päihdetyöstä. On vaikea luopua ennakkokäsityksistään, vaikka kuinka yrittää mennä luennoille ja harjoitteluun avoimin mielin. Ennakkokäsityksistä nimenomaan osaston viihtyisyydestä ja työn mukavuudesta, potilaita kohtaan en itsestäni toistaiseksi tunnista ennakkokäsityksiä, joita varmaan kuitenkin olemassa onkin.
Syksyllä menemme suoraan kesälomalta juuri mielenterveyden harjoitteluun. Toistaiseksi innostukseni harjoittelua kohtaan ei kovinkaan korkealla ole, varsinkaan huhtikuulla odottavaan sisätautien harjoitteluun verrattuna. Nyt toivon löytäväni innostuksen mielenterveys- ja päihdetyötä kohtaan vielä tämän kevään aikana tapahtuvien luentojen, verkkotehtävien ja seminaarien aikana. Tässä vaiheessa päihdetyö vaikuttaa ihan kiinnotavalta, mutta mielenterveys ei nappaa oikein ollenkaan. Kumpaakaan en silti osaa kuvitella työssäni tekeväni.
Saa nähdä, tempaisevatko mielenterveyden- ja päihdetyön luennot minut mukaansa ja tulen tänne parin kuukauden päästä perumaan puheeni. Toivottavasti.
It's over
11 vuotta sitten
Tekstit
7 kommenttia:
Nou hätä oikeasti sen työilmapiirin ja muun suhteen mt-puolella! en tosiaan tiedä, mikä on siskosi tapauksessa mättänyt, mutta yleensä psykan puolella on mitä mainioin ja rempsein työilmapiiri, ohjaus laadukasta ja on monelle yksi antoisimmista harjoitteluista, sillä ne psykalta opitut vuorovaikutustaidot kantaa läpi muun koulutuksen.
Itse menin hieman skeptisenä 6 viikon harjoitteluun suljetulle akuuttiosastolle ja niinhän siinä kävi, että kesätöihin jäin ja suuntautumisvaihtoehdot heitti häränpyllyä.. :)
Kiva kuulla positiivisia asioita tästä aiheesta! Saattaapi olla, että siskoni mielikuva mielenterveys työstä on niin negatiivinen, koska hän ei ehkä muutenkaan pitänyt sairaanhoitajan työstä.
Toivottavasti pääsen minäkin kivalle osastolle. Kiitos kommentista :)
Hei,
Mä tunnustaudun sun vakkarilukijaksi. Liekö syynä se, että opiskelemme rinnakkaisilla luokilla ;o)
Meillä tuo AIMI on jo takana ja valitettavasti ainakin luentojen osalta oli valtaisa pettymys. AISI sitä vastoin oli loistava paketti, mielenkiintoinen ja antoisa. Opettajat ovat huippuluokkaa, labrat kaikki mielenkiintoisia!
Oikein paljon tsemppiä AIMIin ja AISIin, me jatkamme nursarin ja kirjallisten töiden parissa =)
Heippa!
Kiva, että oot tykännyt lueskella. Hauskaa, et joku, joka käy nämä samat jutut koulussa jaksaa lukea vielä mun sepostukset aiheesta:)
AISIsta oon nauttinut täysillä, mutta AIMI todella vaikuttaa täysin toivottomalta... Kummallista, miten tuollaisen kurssin saa tehtyä TYLSÄKSI.
Kiitos kommentista ja jaksamista sinnekin kaikkien pöljien tehtävien kanssa ;)
Hei,
Satuin tänne blogiisi näin yövuoron ratoksi ja voin itse kertoa mielenterveyspuolella työskenteleväni, että itse en ymmärrä moista käsitystä, että ilmapiiri olisi huono. Mitä töitä olen tehnyt, henkilökunnalla on yleisesti ottaen tosi hyvä asenne opiskelijaan ja työilmapiiri on leppoisaa ja mukavaa.
Riippuen tietenkin millaisella osastolle olet menossa, potilaat voivat käytäytyä aggressiivisesti mutta yleensä nämä asiat kumminkin pyritään ennakoimaan todella hyvin.
Ja ajattele se näinkin, että vaikka et tälle puolelle halua suunnata tulet tarvitsemaan sitä kokemusta kumminkin, koska mt potilaita tulee joka puolella vastaan :) Opettaahan se, kuten tuolla edellä on jo sanottu vuorovaikutustaitoja ja potilaan kohtaamista erilaisissa tilanteissa.
Tsemppiä tulevaan kesätyöhön ja tulevaan mt harjoitteluun :)
Moikka!
Olen saanut kuulla olevani väärässä mt-puolesta, ja hyvä niin. Tiesin toisaalta, että ennakkokäsitykseni pohjautuivat vain yhden henkilön puheisiin, mutta kuitenkin asenne tarttui.
Koulun opetus mielenterveys- ja päihdetyöstä ei ollut mitenkään motivaatiota nostattava, mutta menen syksyn harjoitteluun kuitenkin hyvillä mielin. Olen varma, että saan sieltä paljon, mm. niitä sinunkin mainitsemiasi asioita. Käytännössä kuitenkin asiat ovat aina vähän toisin kuin koulun teorioissa.
Hyvää kevättä sinnekin ja työn iloa;)
Täytyy kyllä todeta myös ihan omasta kokemuksesta kuinka väärällä ennakkoasenteella itsekin menin akuutille psykille. Mt-työ piti olla se ehdottoman viimeinen suuntautuminen minne minun piti mennä. No puhelinsoitto tuli keikkatöihin ja sittenpä kaikki muuttui. Nyt on kesätyö tiedossa akuutilla psykiatrialla ja en kadu yhtään. Kenties tästä tulee se oma suuntautuminen?
Työilmapiiri on tosissaan mitä rempsein, työkaverit aivan mahtavia ja vuorovaikutustaidot kehittyvät. Hyvä harkka tästä sinulle tulee!
Lähetä kommentti