Ura pohdintaa

Syksyn kolmas viikko on jo kovaa vauhtia käynnissä, vaikka tuntuukin, että opettelen vieläkin takaisin koulussa käyntiin. Sunnuntaina havahduin, että tällä viikolla meillä on jo ensimmäinen koe, ruotsi. Ensimmäiseksi kokeeksi ihan hyvä, en nimittäin ole ko. kurssiin kamalasti panostanut. Luotan pääseväni kokeesta läpi suht hyvällä ruotsin pohjallani ja koska kokeessa saa olla sanakirja mukana, ei tarvitse vaivautua edes opettelemaan sanastoa. Tuntuu ihan ylivoimaiselta ajatukselta, että nyt pitäisi päntätä jotain. Tai pitäisihän sitä, ensi maanantaina luvassa on lasta odottavan naisen hoitotyön (LANA) koe.

LANA on ollut tähän mennessä mielenkiintoisin aihe koulussa. Luennoilla olen muistanut, miksi alunperin halusin.
Minähän halusin kätilöksi, enkä sairaanhoitajaksi alkuunkaan. Hakuprosessin aikana ajattelin, että sairaanhoitajan ammattikin olisi ihan kiva, mutta en tuntenut sitä kohtaan sellaista paloa kuin kätilön ammattia. Päästyäni sairaanhoitajaksi ja koulussa muutaman kuukauden palloiltuani, huomasin haluavani sairaanhoitajaksi oikeasti. Unohdin ajatuksen kätilöydestä miltei kokonaan.
Nyt en pääse asiasta yli enkä ympäri, haluan kätilöksi. Tuntuu, että sairaanhoitajan ammatti olisi vain se toiseksi paras. Olen nauttinut hoitajan työstä ja nähnyt yhä kirkkaammin, miten paljon haluan sairaanhoitajaksi. Joka ainoa päivä olen ollut onnellinen, että olen tuleva sairaanhoitaja, koska pääsen tulevaisuudessa tekemään työtä, josta nautin.
Mutta silti. Jos hyvin käy, opiskeluaikani venähtää sittenkin vuodella, enkä menekään sisätautisten pariin sairaanhoitajana, vaan pallomahaisten naisten sekaan kätilönä.