Opinnäytetyötä yötä myöten

Viime viikko meni sumussa. Opinnäytyön suunnitelma osuus piti palauttaa perjantaina. Maanantaiaamuna olimme ensimmäisessä ohjauksessa tyhjin käsin. Teen opinnäytetyön kaverini kanssa kaksin, eikä meillä kummallakaan ollut aiheesta oikein mitään haisua vielä viisi päivää ennen palautusta. Opettaja yritti pitää äänensä ystävällisenä todetessaan, että meille tulee aikamoinen kiire. Nyökytimme ymmärtäen tämän itsekin. Viisi sivua. Valmis kyselylomake, kirje kyselyyn vastaajille, aikataulu- ja kustannussuunnitelma, tarkka kuvaus tutkimuksen toteutuksesta.. Siis kaikki miten meinaamme opinnäytetyömme tehdä.

Maanantaina aloitimme ahertamisen iltakahdeksalta. Aiheena potilasohjaus, mistä sinänsä löytyy paljon tietoa, mutta sen menetelmistä ja malleista ei niinkään. Ai niin, jottei unohtuisi; me emme todellakaan valinneet aihetta itse. Koululla oli valmis lista, josta valittiin/arvottiin/tapeltiin. Arpa onni suosi meitä siinä mielessä, että ainakin opinnäytetyömme aihe liittyy jotenkin tulevaan työhömme. Kiinnostusta saisi kaivella vieläkin enemmän jos aihe liittyisi osaston ja keittiön väliseen vuorovaikutukseen tai hampaiden hoitoon.

Kyllä siinä kuitenkin alahuuli hieman väpätti, kun tajusimme, että meidän pitää palauttaa työ jo keskiviikkona. Me nimittäin pyyhältäisimme silloin kotiin kumpikin tahoillemme, ja työ piti palauttaa paperiversiona. Puoliltaöin sivuja oli kaksi ja olimme skipanneet kaikkein haastavimmat kohdat. Viisi sivua oli ehdoton maksimi, sillä suunnitelmalla haemme lupaa tutkimuksen tekemiseen, eikä kukaan ymmärrettävästi jaksa lukea sivutolkulla suunnitelmavaiheen tekstiä. Jatkoimme, kunnes pääsimme tutkimuksen luotettavuus -kohtaan. Tajusimme, että olimme jumittaneet hiljaa kirjat kourassa silmät liikkumattomina toistakymmentä minuuttua, jolloin päätimme luovuttaa toistaiseksi.

Tiistaina jatkoimme heti kun koulusta pääsimme. Haimme Prismasta sipsejä ja Batterya ja palasimme siihen mihin aiemmin samana aamuna jäimme. Ihastuksen mykistämänä luimme aikaansaannostamme. Kahden jälkeen olimme kirjoittaneet puolen sivun mittaisen kappaleen tutkimuksen eettisyydestä. Ilmeisesti. Kumpikaan ei muista kirjoittaneensa tekstiä tai lukeneensa koko aiheesta, mutta niin siinä sitä vaan seisoi sujuvaa suomenkieltä, oikein kirjoitettuna, asiallisena ja lähdeviitteineen päivineen!

Tyytyväisinä itseemme jatkoimme puurtamistamme. Tämä ilta menikin jähmeämmin ja kulutimme huomattavasti enemmän aikaa alati valvovaa satamaa tuijotellen. Keskiyön kituuttavia tunteja kevensi, kun löysimme YouTubesta Tyrävyötä. Lapsuuden mehudiskojen häpeänsekaiset muistot kuohuivat ylitsemme Ensisuudelman tahdissa ja hetken olimme jossain kaukana opinnäytetyön ankeasta todellisuudesta.

Kuin ihmeen kaupalla, saimme kuin saimmekin teksti osuuden valmiiksi kahden aikaan yöllä. Homma ei kuitenkaan ollut sillä selvä; vielä piti tehdä kysely, jolla selvittäisimme sairaanhoitajien käsityksiä potilasohjauksesta. Hoitajille piti väsätä myös vastaamiseen kannustava kirje. Aloitimme kirjeestä, jonka myötä törmäsimme odottamattomaan ongelmaan: siihen aikaan yöstä ei kummallakaan leikannut enää sen vertaa, että osaisimme kirjoittaa kolmellekymmenelle numeerisesti. Erinäisten variaatioiden, Googlettamisen ja muutaman puhelinsoiton jälkeen saimme molempia tyydyttävän vastauksen ja pääsimme jatkamaan. Kirjeen jälkeen varsinaiset kysymykset syntyivät varsin nopeasti ja ehdin nanosekunnin ajan ajatella, että olisimme valmiit, kunnes muistin, että sekä lähde- että sisällysluettelo olivat tekemättä. Viimeinen tunti menikin tuskaisesti ja kun neljän aikaan pistimme pillit pussiin, olimme sanalla sanoen uupuneita.

Lähtiessäni heittämään kaveriani toiselle puolelle Turkua (viimeiset bussithan olivat menneet jo yli viisi tuntia sitten), poikkesimme vieläpä fiksuina nurmen poikki parkkipaikalle. Eipä tule sitäkään tehtyä enää; kuka olisi uskonut, että joku laittaa piikkilankaa sellaiseenkin paikkaan. Viiden jälkeen sääret verillä, pohdiskellessani voimassa olevia rokotuksiani, en ollut varma kannattaako nukkumaan mennä ollenkaan. Torkuin tunnin ja painelin kouluun yhdeksäksi. Olimme niin väsyneitä, ettemme osanneet edes iloita tiputtaessamme valmiin suunnitelman opettajan postilaatikkoon. Myös opettajan ilme oli vähintäänkin hämmentynyt sanoessamme, ettö työmme on palautettuna laatikossa. "Liitteineen kaikkineen?" VOI KYLLÄ.