3 vuotta (ja viisi päivää)

Siitä on nyt kolme kokonaista vuotta, kun istuin koneeni eteen keskellä yötä. Olin kypsytellyt ajatusta blogista jonkin aikaa ja päätin vain alkaa kirjoittamaan. Valitsin Bloggerin palveluntarjoajakseni hetken harkinnan jälkeen ja aloitin. Painoin oikeasta yläkulmasta "Uusi teksti" -painiketta, kuten olen nyt tehnyt 190 kertaa myöhemmin ja aloin vain kirjoittaa. Kirjoitin sen kummemmin ajattelematta, kirjoitin, koska tuntui siltä.

Ajatus muuttamisesta vieraaseen kaupunkiin tuntui kaukaiselta. En pystynyt vielä joulukuussa 2007 tajuamaan, että minä ihan totta muutan pois kotipaikkakunnaltani. Pois avomieheni luota, jonka kanssa olimme asuneet yhdessä tuolloin vasta reilun vuoden. Joulukuun alussa olimme muuttaneet uuteen asuntoon, kaksioon, josta olimme haaveilleet kuukausitolkulla. Istuin olohuoneessa puoliksi purettujen pahvilaatikoiden ympäröimänä aamuyöllä ja kirjoitin. Kirjoitin tajuamatta mitään. Siinä hetkessä tapahtui jotain suurempaa: päästin irti siitä häpeästä, jota olin kantanut jättäessäni tradenomikoulun kesken ja tartuin johonkin uuteen. Tarrasin sairaanhoitajuuteen kynsin ja hampain, enkä, outoa kyllä, voinut kuvitellakaan, että sama toistuisi tämän koulun kohdalla.

Vuoden 2007 lähetessä loppuaan jätin taakseni erään raskaan jakson elämästäni ja sen myötä osan koko persoonastani. Vuonna 2008 olisin sairaanhoitajaopiskelija, opiskelisin jälleen ammattikorkeakoulussa ja asuisin osa-aikaisesti Turussa, vieläpä solussa mikä olisi vuosi sitten ollut minulle täysin mahdoton ajatus. Koko juttu on oikeastaan aika naurettava. Olin koko lukion ajan ollut vakuuttunut siitä, että menisin Tampereen yliopistoon lukemaan itseni englanninopettajaksi. Turusta tunsin vain tamperelaisille tutut turkulais-vitsit ja Turun linnan. Hieman aikaisemmin sinä vuonna olimme yöpyneet kaksi yötä turkulaisessa hotellissa, jolloin opin missä Yliopistonkatu sijaitsee ja katsellessani hotellin ikkunasta kyseistä katua myös yöelämän olevan erikoisen rauhallista.

Vielä en osannut kuvitellakaan, kuinka tulisin muuttumaan pelkästään seuraavan kevään aikana. Sairaanhoitajaopiskelijasta tuli osa minua, jotain ihan uutta, mitä en tiennyt itsessäni olevankaan. Aloin kasvaa ammattiini jo ennen kuin astuin jalallanikaan Turkuun. Se osa minua on kolmessa vuodessa kehittynyt, muuttunut ja kasvanutkin ja tunnen sen kasvavan koko ajan lisää. Tiedän, että se, mitä olen nyt, tai mitä se osa minua on, muuttuu jatkuvasti, enkä usko muutoksen loppuvan todennäköisesti koskaan.

Puolen vuoden päästä edessäni on jälleen uusi täyskäännös, enkä osaa kuvitellakaan, minne elämä minut vielä heittää. Vaikka joskus blogin pitäminen on tuntunut enemmän velvollisuudelta kuin harrastukselta, olen todella onnellinen, että olen dokumentoinut tämän ajanjakson elämästäni näinkin tarkasti. Olen kirjoittanut ensisijaisesti itselleni, etten unohtaisi ja jotta voisin purkaa tuntojani ja ajatuksiani uudesta elämästäni jonnekin. Mutta olen kirjoittanut myös teille. Minulla on lukijoita, jotka ovat seuranneet kulkuani jo kolme vuotta. Myöhemmin lukijajoukko on kasvanut valtavasti ja tänään sivulla käy noin kymmenkertainen määrä kävijöitä verrattuna kolmen vuoden takaiseen. Olette kommentoineet tekstejäni omat kommenttini mukaan lukien 325 kertaa. Olette jakaneet omia kokemuksianne ja kannustaneet. Yllätyksekseni moni on kirjoittanut hakeneensa sairaanhoitajaksi osaksi blogin ansiosta. Ilokseni olen saanut lukea joidenkin päässeen kouluun.

Te olette muokanneet tästä blogista sen, mitä se nyt on. Olen pyrkinyt kirjoittamaan niin, että tästä blogista olisi jollekin joskus hyötyäkin. Halusin, että blogista saisi jotain niin ne, jotka jo opiskelevat sairaanhoitajaksi, kuin nekin, jotka vielä harkitsevat alaa. Kolmen vuoden jälkeen toivon, että te olette saaneet tästä edes murto osan siitä, mitä se minulle on antanut.