Mitä seuraavaksi?

Eilen oli viimeinen harjoittelupäivä. Aamulla vetäessäni sinisiä työvaatteita päälleni, ajattelin, että viimeinen kerta vähään aikaan. Kun esittäydyin potilaalleni sairaanhoitajaopiskelijana, teki mieleni jatkaa, että olen opiskelija enää viikon. Puolen päivän aikaan katselin nimineulaani, jossa lukee "sairaanhoitajaopiskelija." Sitä samaa neulaa, jotka tilasimme yhdessä luokkamme kanssa, ja jonka piteleminen ensimmäistä kertaa tuntui ikimuistoiselta hetkeltä. Ja sitä se olikin. Nyt peitin sormellani sanan "opiskelija" ja tuijotin epäuskoisena omaa nimeäni edeltävää sanaa sairaanhoitaja.

Niin, viikon päästä tähän aikaan olen jo vannonut valani, saanut todistukseni ja odottelen paraikaa sukulaisia kahvitettavaksi. Ja mitä sitten? Valmiina sairaanhoitajana minulla ei ole työpaikoista pulaa. Voisin lopettaa opiskelijaelämän aikaisen kituuttamisen vähillä rahoilla, ja mennä töihin. Mutta minä valitsin toisin.

Vedin siniset työvaatteet pitkään aikaan viimeisen kerran päälleni, koska seuraavaksi aion lomailla. Lomailla pitkästä aikaa, ensimmäistä kertaa moneen vuoteen, oikein kunnolla. Lomailla aina heinäkuun puoleen väliin saakka, kunnes 11. päivä alkaa ihan uusi haastava luku elämässäni. Minä lähden varusmiespalvelukseen.

Visusti pitämäni salaisuus paljastui suurelle yleisölle vasta aprillipäivänä, jolloin asia varmistui. Tosin, suurin osa piti sitä aprillipilana ja ne loput jotka uskoivat asian todeksi, eivät jaksaneet käsittää, miksi ihmeessä 23-vuotias nainen, joka on juuri valmistunut, tahtoo lähteä armeijaan. Olen saanut vastata kysymyksiin väsymiseen saakka. Niin miksi?

Mieheni ollessa armeijassa vuosi sitten instituutin hienous paljastui minulle, joka ei ollut koskaan harkinnutkaan vapaaehtoisen asepalveluksen suorittamista. Tajusin, mitä varten armeijaan mennään ja miksi se on tärkeää. Ennen armeija oli tarkoittanut nuorten miesten velvollisuutta mennä miehistymään johonkin käsittämättömään paikkaan, jossa pukeudutaan samalla tavalla, käyttäydytään jäykästi ja pokkuroidaan vanhemmille miehille, joilla on enemmän metallia rinnassaan.
Tajusin, että armeijaan mennään, jota Suomella olisi mahdollisuus puolustaa rauhaansa ja koskemattomuuttaan, mikäli joku sitä uhkaisi. Tajusin, ettei siitä loppujen lopuksi ole kovin kauaa, kun itsenäisyytemme on ollut uhattuna. Tajusin, että minä haluan puolustaa Suomea.

Niinpä vaihdan sinisen kurkkusalaatinvihreään ja vietän täysin erilaisen vuoden. Tai en kai niin erilaista sairaanhoitajan näkökulmasta, ammattini puolesta aselajini on kokolailla puolestani jo päätetty, se tulee nimimttäin melko varmasti olemaan lääkintä.

Siinä siis vastaus toiseen kysymykseen mihin saan vastata päivittäin, "mitä teet valmistumisen jälkeen?" Välttääkseni lisäkysymykset, sanon lomailevani valmistumisen jälkeen. Ja jos joku on kuullut armeijaan menostani, kysymyksiin vastaan ympäripyöreästi tai vain vastakysymyksellä "miksi ei?"