Turisti

Eilen huomasin, että asiani eivät ole hyvin. Alkuviikosta osaan nimetä keskustan pääkadut paremmin kuin paljasjalkainen turkulainen. Samana päivänä neuvon millä bussilla pääsee Uittamoon ja mistä kohtaa ko. bussi nro 13 lähtee. Illalla menen katsomaan TPS-Kärpät ottelua, jonne itse Beckhamin pariskuntaa on houkuteltu. Arvon maailmantähdet eivät paikalle ilmaannu, mutta nautin hiljaa tapauksen aiheuttamasta innostuksesta ympärilläni.
Urheilujuhlan huumassa ehdin harmitella, että jouduin Kärppä kannattajien puolelle hallia ja poistuessani mustavalkoisiin tamineisiin sonnustautuneiden kiekon ystävien tukkimasta Turkuhallista, tunnen hiljaista pettymystä. Yhteenkuuluvaisuuden tunne on saavuttanut lakipisteensä Kärppien voittaessa ottelun jatkoajalla 2-1. Samaan aikaan Ilves häviää Tapparalle, myöskin jatkoajalla, joten ilta on totaalinen pettymys. Totuus tilanteeni vakavuudesta selviää minulle kuitenkin vasta havahtuessani keskeltä automerta poistuessani ruuhkautuneelta parkkipaikalta, jossa edestäni ajava nainen helauttaa minulle kättä kiitokseksi;
olen vapaasta tahdostani, silkkaa hyvää hyvyyttäni antanut tilaa oikealta kolmion takaa tulleelle.
Seuraavana aamuna lipuessani loppumattoman jonon jatkeena kohti koulua, raivon partaalla esitän tyyntä; Myllysilta ei häiritse koulumatkaani mitenkään. Päivän mittaan puren tosissani huulta, estääkseni itseäni osallistumasta lukemattomiin aihetta koskeviin valituskuoroihin tai puimasta erinäisiä tapoja kiertää se yksi typerä silta.