Tämäkin viikko on huomisen jälkeen lusittu. Karu totuus on, että jäljellä on kaksi viikkoa. Kaksi tiivistä viikkoa. Tuntiopetusta ei enää kamalasti ole, mutta kirjallisia töitä kyllä riittää. Nursing sciencen lisäksi täytyy väsätä hoitotyön johtajuus -kurssia varten jos minkäkinlaista tekstiä. Juuri tänään teimme liiketoimintasuunnitelman itse kehittämästämme yrityksestä. Parini kanssa keksitty yritys oli oikeastaan melkein hyvä idea, jos toimivan yrityksen kriteereihin ei lukeudu voiton tekeminen, palkan maksaminen työntekijöilleen tai minkäänlainen vapaa-aika. Onneksi minusta ei tosiaankaan tullut sitä tradenomia, koska tänään sen taas näki, että luontaiset taipumukseni ovat jossain ihan muualla kuin rahan tahkoamisessa.
Luontaisia taipumuksia pääsin toteuttamaan sen sijaan ihan jossain muussa. Kirjoittelin nimittäin tätä kaikkien lempitehtävää, Nursing sciencen esseetä iltani ratoksi. Tarkoitus on siis tutkimusten ja lähteiden pohjalta pohtia omia kokemuksiaan jostakin eettisestä asiasta, esimerkiksi itselläni saattohoidosta ja palliatiivisesta hoidosta. Ohjeessa sanotaan, että tekstiosuuden tulisi olla viisi sivua. Noh, kuten arvasin, tästä tuli ongelma. Kirjoitin juttua ehkä puolisentoista tuntia, kunnes havahduin siihen tosiasiaan, että olen nyt sivun seitsemän lopussa. Kaikkia lähteitä ei edes ollut vielä tekstissä, enkä ollut vielä lähelläkään kirjoittanut kaikkea mitä halusin. Lähetinkin varovaisen sähköpostin opettajalle, että olisiko vallan kauheaa, jos teksti osuus olisikin vähän pidempi kuin viisi sivua, esimerkiksi jos saisin sen tiivistymään yhdeksään sivuun... Ennen kuin opettaja vastaa jotakin, en uskalla antaa näppäimistön laulaa enää yhtään. Jos tiivistää pitää, siitä tulee nimittäin tuskallista jo noiden kahden liikasivun kanssa, varsinkin kun puolet lähteistä lojuu vielä avaamattomina.
Tänään olimme myös pitkästä aikaa opinnäytetyön ohjauksessa. Kyllä, se on edelleen vaiheessa. Opettaja aloitti kysymällä varovaiseen sävyyn tunnelmiamme. Totaalisen kyllästymisen tilassa oli vaikea kaunistella sanojaan. Vaikka asettelimme sanamme asialliseen muotoon, opettaja varmaan rivien välistä osasi lukea millä innolla sitä opinnäytetyötä väännetään. Hän sai kuitenkin jonkin verran uskoa pumpattua meihinkin, ehkä jopa vähän motivaatiota, oppari nimittäin on hänen mukaansa muutamaa pikkujuttua vaille enää. Prosessiahan hidastivat sitten joulukuun pakertamisen mm. se, että opettajamme oli eiliseen asti virkavapaalla, joten olimme käytännössä ilman ohjaajaa. Vaikka olisin joulupaketista käärinyt kymmenen kiloa motivaatiota, opinnäytetyö olisi todennäköisesti samassa jamassa. Paitsi se, että olimme harjoittelussa, emme olisi edes osanneet tehdä mitään. Siksi loppu väsätäänkin sen mukaisella kiireellä. Tavoite on saada valmis versio opettajalle ennen kuin viimeinen harjoittelu alkaa huhtikuun toisella viikolla.
Huomenna on pitkästä aikaa ihan täysi päivä. Istumme kahdeksasta neljään juurikin hoitotyön johtajuuden kurssilla ja pari tuntia kuuntelemme myös toistemme pohdiskelevia esityksiä jälleen jostain eettisestä asiasta. Tämä loppu kevät on näköjään päätetty täyttää tällä etiikalla. Suoraan sanoen, tässä vaiheessa on ihan sama mitä loppu kevät sisältää, ihan oikeasti, koulua on enää kaksi viikkoa aikaa.
It's over
11 vuotta sitten
Tekstit
3 kommenttia:
Hei! Löysin blogisi ja innostuin siitä! Olen itse aikoinaan aloittanut sh-opinnot, mutta jätin kesken ja nyt muita aloja kokeiltuani mielisin takaisin hoitoalan opintojen pariin..:) Eli tuntuu, että lopultakin olen ehkä löytänyt "kutsuni". Jätin aikoinaan hoitoalan, koska koin että hoitotyö on sittenkin liian teknistä eikä aikaa jää itse potilaiden kohtaamiseen.. Vieläkin kamppailen asian kanssa, mutta ehkä sh:n työ kuitenkin antaa paljon enemmän kuin moni muu vielä huomattavasti teknisempi ala. Mitä mieltä olet? Jääkö tarpeeksi aikaa potilaan kohtaamiseen? Olisi mukava kuulla ajatuksiasi :)
Heeeei, mainitsit tuolla ihan alussa ottaneesi vesirokkorokotuksen sh-opintojen alettua. Miksi? Etkö ole sairastanut vesirokkoa vai pitääkö se ottaa siitä huolimatta?
Ensimmäiselle anonyymille: Hmm, vaikea kysymys. Minun mielestäni potilaan kohtaamiselle voisi jäädä huomattavasti enemmänkin aikaa. Tuntuu kuitenkin, että se, kuinka paljon hoitaja käyttää aikaansa potilaan kanssa, on kiinni hoitajasta, työpaikasta ja jopa päivästä! Toisilla hoitajilla on aina aikaa, toisilla ei koskaan. Toisaalta sairaanhoitajan työhön kuuluu paljon päätteen edessä istumista, ja nekin hommat pitää jonkun hoitaa. Myös työpaikalla on merkitystä, toisissa paikoissa aikaa on enemmän, ihan työn luonteesta johtuen. Sitten on taas niitä päiviä, jolloin ei aika riitä sitten millään. Hankala antaa mitään kovin kattavaa vastausta, mutta oman kokemukseni mukaan riippuu paljolti itsestä miten paljon potilaille jää aikaa. Itse voisin tällä lyhyellä kokemuksellani suositella hoitoalaa. Minä en ainakaan vielä ole kerinnyt pettymään! ;)
Toiselle anonyymille: En ole sairastanut vesirokkoa, enkä tiennyt kuuluneeni vauvana jonkinlaiseen testiryhmään, jolle pistettiin vesirokkorokotus. Otin sen siis turhaan. Eli ei siis tarvitse ottaa jos on sairastanut vesirokon tai saanut sitä vastaan rokotteen.
Lähetä kommentti