Tajusin joskus harjoittelun viimeisellä viikolla, etten ole kirjoittanut tänne mitään. Outoa sinänsä, koska harjoittelu teho-osastolla oli sanalla sanoen tapahtumarikas. Oikeastaan opittavaa ja ihmeteltävää oli niin valtavasti, että on hankala jäsentää järkevää ajatusta koko kuudesta viikosta.
Lähdin harjoitteluun teho-osastolle puhtaasta mielenkiinnosta ja halusta nähdä hoitotyön toinen ääripää, jonne tuskin koskaan tulisin hakeutumaan töihin. Kuuden viikon jälkeen olin läpeeni tyytyväinen, että valitsin tehon JobStepin tarjonnasta silloin marraskuussa. Jo ensimmäisenä päivänä tuli selväksi, että teho tosiaan on ihan oma maailmansa. Huoneet täyttyivät erilaisista koneista, monitoreista ja letkuista, sinipukuisista hoitajista ja lääkäreistä. Kaiken vilinän keskellä oli potilas. Leikkaussalikokemukseni on kokonaiset kolme tuntia, joten kesti tovin totutella ajatukseen potilaasta, joka on unessa. Useimmat potilaistahan olivat nukutettuina ja hengityskoneessa.
Jokaisella potilaalla oli omahoitaja, joka oli koko ajan potilaan luona. Jokaisella potilashuoneella puolestaan oli oma lääkäri, joka vastasi huoneesta.
Osastolle pääsi vain kulkuluvan kanssa, joten omaiset soittivat ovikelloa päästäkseen veirailulle. Omaiset odottivat ns. päivähuoneessa, kunnes hoitaja pääsi heitä hakemaan. Joskus odotus venähti pitkäksi, koska huoneessa saattoi olla paljonkin hässäkkää tai vieressä saatettiin tehdä esimerkiksi jotain toimenpidettä. Tavallisimpia toimenpiteitä joita itse näin osastolla ollessani olivat brokoskopia, pleurojen dreneeraus, Swan-Ganzin katetrin laitto, keskuslaskimokatetrointi ja ehkä yleisimpänä intubointi.
Paikkoihin, joissa aiemmin olen ollut verrattuna uutta oli myös se, että osastolla oli myös paljon miessairaanhoitajia. Poikkeuksellista oli myös valtava henkilöstömäärä; lääkäreitä oli tavalliseen vuode-osastoon nähden kymmenkertainen määrä, sairaanhoitajia yli sata ja osastolla oli oma farmaseutti.
Osatolla toimi myös ns MET-ryhmä (Medical Emergency Team). Ryhmälle siis vastasi sairaalansisäisistä elvytyksistä ja muista tilanteista, joissa esimerkiksi vuodeosaston hoitaja huomasi potilaan elintoimintojen vaaraantuvan. Itse pääsin ryhmän mukaan parille keikalle ja näin mm. ensimmäistä kertaa elvytyksen.
Tapahtumaa oli oikeasti niin paljon, etten vielä edes tajua kaikkea. Tässä menee varmaan jonkun aikaa, että sulattaa kaiken sen tiedon. Joka tapauksessa todella opettavainen ja mielenkiintoinen paikka. Kannattaa ehdottomasti mennä harjoitteluun teho-osastolle mikäli vain tilaisuus tulee. Voin vielä kirjoittaa harjoittelusta, jos vaikka jossain vaiheessa saisin jopa järkevän tekstin kasaan. Kysymyksiä saa toki esittää.
Nyt painun kuitenkin nukkumaan sulattelemaan tätä hieman vastenmieliseltä maistuvaa paluuta kouluun. Ehkä huomenna jo helpottaa.
Kuvan lainasin TYKS:lta
Tekstit
2 kommenttia:
voi että on varmasti ollut jännää! itselläni loppui juuri perushoidon harjoittelu, sekin tuntui niin hienolta ja ihmeelliseltä-minulla kun ei ole mitään hoitoalan kokemusta enkä ollut ennen juurikaan käynyt edes osastoilla:D voin vaan kuvitella kuinka hienolta, jännältä ja uudelta kaikki tuntui tuolla:)
semmosta kysysin että miten opiskelijat otettiin vastaan tuolla? monesti oon kuullu juttua että opiskelijat eivät ole kauhean toivottuja tapauksia tuomoisilla kiireisillä ja hektisillä osastoilla. tuokin on toki varmasti sairaala ja osastokohtaista mutta olis kiva kuulla sinun kokemuksia:)
Oli kyllä jännää, täytyy myöntää! Opiskelijat otettiin mielestäni ihan hyvin vastaan. Hoitajia toki oli valtavan paljon verrattuna normiosastoihin, joten uusia kasvoja näki vielä lopussakin aika usein. Opiskelijoita osastolla tulee ja menee niin paljon, että osa hoitajista ei jaksanut kiinnostua opiskelijoista juurikaan, mutta kaikki kuitenkin kohtelivat ihan asiallisesti. Ohjausta sain silloinkin kuin oma ohjaajani ei ollut paikalla, vaikka toisinaan pientä "passuutusta" tapahtuikin. Tämä tosin oli omasta puolestani ihan ok, yritin itse usein tarjotakin apuani, jos olisi jotain mitä osaisin tehdä sen sijaan, että seisoisin tumput suorina.
Kuten sanoit, tämä on hyvin paljon sairaala- ja osastokohtaista, mutta tuolla ainakin oli opiskelijana ihan hyvä olla.
Tsemppiä sinulle tuleviin harjoitteluihin! Kannattaa suhtautua skeptisesti jos kuulee jostakin osastosta moisia puheita, ne ovat kokemukseni mukaan aika usein turhia ja liioiteltuja. Kyse on kuitenkin aina henkilökemioistakin ja joskus huhut voivat olla sitä paitsi niin vanhoja, että "ne ikävät tyypit" ovat osastolta jo lähteneet. Avoimin mielin vaan sinne minne mieli tekee!
Lähetä kommentti