Ensiapua, ensiapua, ensiapua

Tänään saimme jälleen aimo annoksen ensiapua; ensimmäisen kaksoistunnin ajan käsittelimme sokkia uuden opettajan johdolla. Kahden tunnin väkerryksen jälkeen en opettajan tiukasta otteesta enkä hänen käyttämästään mikrofonista huolimatta tiennyt, saako haavaa jossa on esim. puukko, painaa. En myöskään tiedä, milloin sen puukon saa vetää pois ja milloin ei.

Ensiapua jatkoimme pienryhmässämme Anne nukkien seurassa. Parikseni valkkasin totta kai parhaan kaverini koulusta, ensihoitoon suuntautuneen lähihoitajan. Tehtävämme oli ensin suorittaa kahden minuutin mittainen painelu-puhallus -elvytys yksin. Kaverini aloitti ja minä otin aikaa. Sitten minä kokeilin ja parini piteli kelloa. Kokeiltuamme molemmat kerran, totesimme, ettei tästä niin vain läpi mennäkään. Jokaisen on nimittäin suoritettava peruselvytys yksin hyväksytysti, tapahtuen niin, että opettaja tarkistaa Annen kyljestä tulleen paperin, josta näkee paineluiden voimakkuuden ja puhallusten riittävyyden. Lähihoitaja kaverini suoritti oman osuutensa aika nopeasti, mutta itse en saanut millään aikaan suoritusta. Paineluni olivat kyllä mallikelpoisia, mutta puhallukset jäivät lievästi sanottuna vajaiksi.

Kun tuntia oli jäljellä enää viisitoista minuuttia ja kaiken pumppaamisen ja puhkumisen jälkeen olin jo aivan poikki, tajusin miten se hemmetin puhallus pitä tapahtua, että se menee keuhkoihin asti. En enää ehtinyt, enkä oikeastaan enää edes jaksanut yrittää, joten päätimme kaverini kanssa tulla hyppytunnilla jatkamaan harjoittelua. Meillä oli nimittäin myös pari suoritus tekemättä, jossa tehdään vuoron peräään neljä 30/2 -sarjaa.
Tältä erää jään sulattelemaan oppimaani ja yritän sitten jälleen uudelleen ensi viikolla. Onneksi en todellakaan ollut ainoa joka ei saanut suoritusta aikaan.

Huomenna joudun kidutukseen, monellakin tavalla. Ensin yhdeksältä on hammaslääkäri, jonka jälkeen painelen tunnille myöhässä. Siis neljälle tunnille, joiden aiheena on hoidon filosofia ja etiikka. Jesh..ZzzzzZZzzz..