Olen ollut harjoittelussa nyt kaksi päivää. Osasto on kesänaikaiseen kaksinkertainen, niin potilaissa kuin hoitajissakin. Jokaisessa asiassa läpi kuultaa se, että nyt ollaan paljon isommassa kaupungissa kuin missä kesällä olin.
Lisäkseni harjoittelemassa ovat myös pari lähihoitajaa ja luokkalaiseni. Heitä en kuitenkaan juurikaan päivän aikana tapaa, sillä kaikilla on omat ohjaajansa, jota seurata kuin hai laivaa.
Tähän mennessä olen pässyt tekemään vuodepesuja, petaamaan, ajamaan parran, syöttämään ja ottamaan verenpaineita. Vierestä olen seurannut niin verensokerien ottamista, kirjaamista kuin kylvettämistäkin. Kerrottuani, että olen ollut vanhainkodilla töissä, ohjaajani katse kirkastui. Siitä lähin olen päässyt toimimaan itse hyvinkin paljon. Toistaiseksi se ei ole haitannut, koska oon kuitenkin tottunut tekemään perusasiat tietyllä tavalla, joten saattaisi olla häiritsevää, jos joku kyttäisi kokoajan vierestä. Toisaalta taas hirvitti hieman mennä ottamaan verenpaineita täysin vierailta potilailta, ilman minkään asteen valvontaa. Siitä huolimatta oon ollu tyytyväinen saamaani ohjaukseen.
Toinen ohjaajani tuntuu olevan taidoistani varsin vakuuttunut, sillä kun juttelimme siitä, kenen mukana huomenna menen kun molemmat ohjaajani ovat vapailla, ohjaaja markkinoi minua sanomalla, että Piihosen voi ottaa vaan mukaan ja laittaa tekemään pesuja ja muita, hän on ollu vanhaikodilla töissä. Tuntuu ehkä vähän tympeältä, jos mut parin kuukauden perusteella heivataan oman onnen nojaan aina kun ohjaajat ei oo paikalla. Toivottavasti huominen erikoissairaanhoitaja jakaa hieman viisauttaan mullekin.
En malta olla jakamatta myös suunnatonta helpotustani; osastolla ei ole pakko käyttää mekkoa. Sijaisille on vaikka millä mitalla erilaisia housuja ja paitoja joita käyttää. Jottei kuitenkaan valitus unohtuisi, ostin ne pirun sukkahousut sitten ihan turhaan. Niin, ja kahvi kuppi maksaa 20 senttiä. Tyyristä.
It's over
11 vuotta sitten
Tekstit
3 kommenttia:
Tsemppiä viikkoihin! :)
Nyt kyllä murskasit äitiliinin mielikuvan tyttärestä, joka valkoisten sukkien saumat suorassa ja hilkka nutturaan kiedottujen hiusten päällä kiiruhtaa korot kopisten osastojen pitkiä käytäviä ystävällisesti hymyillen ja täynnä myötätuntoa potilaan luota toiselle - pah!
Hymy ja myötätunto luonnistuu, mutta mekko ei! Tällä tyttärellä on turkoosit sukat siististi rutussa vaaleansinisissä pöksyissä ja valkoisissa kengissä.
Missähän sairaalassa se äitiliini on ollut jos on hilkkojakin päässyt näkemään..? ;D
Lähetä kommentti