Olen juuri palauttanut opinnäytetyömme muiden oppilaiden ja opettajan luettavaksi. Kuvitellessani tätä hetkeä viime keväänä paahtaessani vasta suunnitelmaa, en kuvitellut tilannetta tälläiseksi. Kuvittelin, että olisin onnellinen, helpottunut, jopa ylpeä. Todellisuudessa olen niin poikki, etten edes tajua mitä juuri tapahtui. Tai itseasiassa, tajuan kyllä. Olen juuri palauttanut 41 sivuisen kirjallisuuskatsauksen, joka on tehty vähän sinnepäin, koska ei ole ollut aikaa tehdä mitään kunnolla. Kirjallisuuskatsauksen, josta puuttuu pari lähdeviitettä ja jonka lähdeluettelo on tehty niin, että siitä suunnilleen kai saa selvää. Lähteinä on käytetty lähinnä kirjoja, koska n. 20-30 artikkeliin/muuhun tutkimukseen ei ole ollut aikaa paneutua vielä kunnolla. Teksti on jotakuinkin sujuvaa ja kappalejaotkin ovat kaiketi loogisia. Tiivistelmä on ehkä viisi rivinen, johdannosta puuttuu lähteitä ja pohdintakin on tehty keskeneräisestä työstä.
Niin, voisihan nyt tuntua hyvältäkin, jos ei tietäisi, että opinnäytetyön väsääminen jatkuu vielä monta viikkoa.
Seuraavaksi annamme työmme opinnäytetyömme opponenttien käsiin, jotka saavat repiä tekeleemme palasiksi ja kertoa kaikki 129 asiaa, jotka olisi pitänyt tehdä toisin. Opettaja jatkaa kuorossa, vetää punakynällä päälle ja me korjaamme, korjaamme, korjaamme.
Viime viikolla teimme opinnäytetyötä Turussa kahtena päivänä niin intensiivisesti, että ensimmäisenä yönä lopetimme puoli kolmelta ja seuraavana puolitoista tuntia myöhemmin. Tekeminen menee usein pikkutunneille, koska olemme samassa kaupungissa vain muutaman päivän viikosta, joten niistä on otettava kaikki irti. Ajellessani keskiviikkoaamuna toiselta puolelta Turkua kohti asuntoani mietin, kuinka helppoa olisikaan, jos asuisimme Turussa. Tai edes vähän lähempänä toisiamme. Minulla on Turkuun 170 kilometria, kaverillani yli 300, joten jollemme ole Turussa, välimatka on silti yli 100 kilometria.
Jotkut varmaan osaisivat jakaa työnsä, mutta me emme osaa. Koko tänä aikana emme ole jakaneet mitään kahtia niin että toinen tekee tästä ja toinen toisesta aiheesta. Tänään ensi kertaa yhdistimme kaksi tekstiä, kaverini oli kirjoittanut kirjallisuuskatsauksen luotettavuudesta, minä eettisyydestä. Tosin, minäkin olin kirjoittanut luotettavuudesta.
Masentavaa lähteä huomenna Turkuun jo kahdelta, vaikka on vapaa päivä. Sen vaan tietää, että pakko on mennä, muuten emme saa tehtyä mitään. Opinnäytetyö kun ei ole ainoa stressin aihe, samalla pitäisi väsätä 20 sivuinen kirurgisen hoitotyön erikoistumisopintojen ryhmätyö, viisi sivuinen laadullinen tutkimus -tehtävä ja perioperatiivisen hoitotyön kirjallinen työ. Koekin olisi, mutta ilmeisesti se on jätettävä uusintaan. Koskaan en ole jättänyt tämän koulun aikana mitään tarkoituksella uusintaan, mutta kerta se ilmeisesti on ensimmäinenkin. Jotta joulunodotus tuntuisi vieläkin etäisemmältä, joululomakin lykkääntyi. Sen piti alkaa 17. päivä, mutta lukujärjestykseen ilmestyikin tunteja vielä 21. päivään asti. Ainiin, ja yksi koekin sieltä löytyi.
Kalenterin mukaan joululomaan on tämän päivän jälkeen 29 vuorokautta. Itse voisin vannoa, että siihen on ainakin viisi vuotta.
It's over
11 vuotta sitten
Tekstit
4 kommenttia:
Olen siinä vaiheessa, että opinnäytetyötä pitäisi aloitella. Ja no sehän stressaa ihan kamalasti, sellainen joka ei tätä koe ei ymmärrä. Kun lukee sun blogia nyt, tajuaa, että stressi on ihan aiheesta.
Oikein kovasti tsemppiä! Kyllä se vielä joskus on ohi. Ne väittää (valmistuneet), että opiskelu on parasta aikaa, ja siitä pitäisi muka ehtiä nauttiakin.
Niimpä, kai tästä jäljellä olevasta puolesta vuodesta pitäisi jotenkin nauttiakin, kun vaan tietäisi missä ihmeen välissä!
Parempaa onnea sinulle ihanaisen opinnäytetyön tekemisen kanssa!
Onnee ekan version palautuksesta! Jos yhtaan lohduttaa, niin edes puoli vuotta myohemmin ei ketaan kiinnosta, millainen ja kuinka hyva oppari oli. Eli alkaa turhaan pitako rimaa turhan korkealla ;)
Jaksamista viimeiseen rutistukseen, siella se valmistuminen jo haamottaa! Omasta valmistumisesta on vasta 6 kk, mutta paljon on mahtunut siihenkin valiin, huhhuh! Tsemppia!
Kiitos noona tsemppauksesta, olemme yrittäneet toistella mantraa: "ihan sama millainen tästä tulee, kunhan vaan saadaan valmiiksi", mutta jotenkin ahdistus vaan puskee pintaan. Ehkä sitä ei vaan tajua, että kohta tämä kaikki ihan totta loppuu.
Lähetä kommentti