450 ml

Viime viikon keskiviikkona luovuin 450 ml:stä vertani. Saapuessani paikalle, en jännittänyt ollenkaan, olin lähinnä innoissani. Vastaanotossa sairaanhoitaja otti tietoni ylös ja antoi lomakkeen täytettäväksi. Hän kehotti myös juomaan ja syömään ennen toimenpidettä. Valkkasin isosta kylmäkaapista kana kolmioleivän, jota mussutin nälkääni samalla kun vastasin mitä kummallisimpiin kysymyksiin. Tankattuani monta lasia appelsiinimehua ja koko leivän, menin toisen sairaanhoitajan haastateltavaksi. Hän testasi hemoglobiinini ja kyseli muutaman kysymyksen. Hemoglobiinini oli erinomainen, 144, joten pääsin luovuttamaan. Valitsin tuolin, jonka oikealla puolella oli käsinoja, johon käteni laskin lepäämään. Odottaessani sairaanhoitajaa, yritin tiirailla muiden käsivarteen uppoavia kanyyleja, verta ees-taas heiluttelevia välineitä ja erityisesti hoitajien toimintaa. Nuorehko hymyileväinen hoitaja tervehti iloisesti ja kysyi sopiko oikea käsi luovuttamiseen. Vastasin myöntävästi ja hoitaja aloitti valmistelut. Käsivarteeni sidottiin kiristävä nauha ja käteeni sain sideharsorullan puristeltavakseni. Itse kanyyli upposi ihooni niin pian, etten ehtinyt edes nähdä mitä tapahtui. Harmi. Veri alkoi virrata kyynärtaipeestani tumman punaisena ja kuumana. Sideharson puristelu nopeutti veren tuloa. Sairaanhoitaja istui koko ajan vierelläni ja jutteli kanssani. Välillä hän kysyi vointiani ja vilkuili koneita. Toimenpide kesti kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen hoitaja käski mun jäädä makoilemaan noin 5-10 minuutiksi. Oloni oli loistava, enkä malttanut huilata kuin pari minuuttia ja menin innoissani juttelemaan kaverini kanssa kahvipöydän ääreen. Ehdin istua noin kaksi minuuttia, kun oloni heikkeni. Toiset kaksi minuuttia ja päässäni humisi, näkö hämärtyi ja äänet kuuluivat kaukaisesti. Muutuin valkoiseksi ja tuskan hiki nousi pintaan. Kaksi sairaanhoitajaa käveli luokseni kysymään vointiani ja taluttivat mut makoilemaan. He nostivat jalkani ylös ja muutamassa sekunnissa oloni parani. Totesin siinä killuessani jalat kohti kattoa, että ensi kerralla maltan mieleni, enkä voimieni tunnossa lähde heti hiihtelemään. Istuimme kahvion puolella vielä vajaan puoli tuntia, jonka aikana kumosin kurkustani kiltisti ainakin litran mehua, jota sairaanhoitajat kilpaa mulle kantoivat. Loppu päivän oloni oli oikein hyvä ja kuljeskelin Turun kaupoissa laukussani Hengenpelastaja-kassi, pinssi ja sivukaupalla tietoa verenluovutuksesta, 450 milliä kevyempänä.