1 v.

Puurrettuani lukuisia tunteja, ressattuani sitäkin enemmän, tänään oli anatomian uusinta. Koe oli odotetusti vaikea, enkä osaa edes arvailla lopputulosta. Kävi miten kävi, koe on kuitenkin ohi ja voin keskittyä suraavaan, HOIM:iin. Tänä iltana mua odottaakin tolkuton määrä opiskeltavaa, vaikka ajatukset siintävätkin jo huomenna alkavassa joululomassa. Voipi olla, että päätän lukukauteni vastaamalla kysymyksiin tunneilla oppimani mukaan. Nyt on pää niin kerta kaikkisen tyhjä, ettei ihan oikeasti pysty enää.

Koko syksy on ollut tajuttoman rankka. Keväällä tuutorit varoittelivat syksystä, mutta en silti osannut ottaa puheita niiden vaatimalla vakavuudella. Ajattelin, ettei syksy voi oikeasti kauheasti kevättä pahempi olla. Koko lukukausihan käsittäisi vain neljä kuukautta.

Neljän kuukauden aikana olen oppinut älyttömästi uutta. Musta on tuntunut, että oon oppinut sellasta tietoa ja sellaisia taitoja, jotka on tosi tärkeitä. Esimerkiksi ensiapu kurssin jalkeen tuntuu, että voisin jopa osata auttaa hädässä olevaa. Samoin HOIM:issa on opittu paljon käytännön taitoja, jotka ovat paitsi tärkeitä, myös mielenkiintoisia. Anatomian tietoni ovat syventyneet huomattavasti, vaikkakin uusinnan kautta. Lukiossa viimeksi harjaantuneet ruotsin taitoni saivat kaivattua kertausta ja kirotusta terveyden edistämisen kurssistakin oli kieltämättä hyötyä. Tietotekniikan kurssilla opin käyttämään Exceliä ja keväällä saamani mikrobiologian pohja sai täydennystä. Syys-lokakuussa suoritin myös ensimmäisen ohjatun harjoitteluni.

Neljän pitkän kuukauden aikana olen ollut ehkä stressaantuneempi kuin pitkään aikaan. Jo syyskuussa, pari viikkoa koulun alun jälkeen mietin, miten tulisin selviämään syksystä. Jotenkin kahlasin tähän asti ja vieläpä ihan kunnialla. Huomenna kolmen aikaan olen jo kotona, kaukana koulusta, keskittymässä jouluun ja kaikkeen muuhun mukavaan. En ajattele mitään kouluun liittyvääkään, enkä ainakaan mene töihin. Loman jälkeen palaan levänneenä ihan vain ajaakseni itseni kevään aikana jälleen hermoraunion partaalle.

Tasan vuosi sitten kirjoitin iltamyöhään ensimmäisen tekstin "Alku" ja julkaisin sen kaikkien luettavaksi. Kirjoittamisesta tuli tapa, jolla muistan vielä vuosien päästä miten ensimmäinen taitokoe sujui tai mitä pidin englannin opettajasta. Vuoden mittaan olen saanut kuulla ja lukea, että teksteistäni on iloa myös lukijoilleen, mikä on lämmittänyt allekirjoittaneen sydäntä sanoinkuvaamattoman paljon. Haluan kiittää kaikkia vanhoja ja uusia lukijoitani Tulevan Sairaanhoitajan ensimmäisestä vuodesta. Olette tehneet kirjoittamisesta mielekästä ja auttaneet jaksamaan kun pihalla on ollut pimeää ja koulussa raskasta.

Toivon kaikille erittäin rentouttavaa joulua ja riehakasta uuttavuotta, Piihonen nimittäin hiljentyy nyt joulun viettoon ja palaa ensi vuonna vuotta vanhempana toisen vuoden sairaanhoitajaopiskelijana.