Ensi kesä, osa 3

Sunnuntaina kävin mäyhäämässä kesätöistäni. Luulin siis "joutuvani" osastolle jälleen perus/lähihoitajan sijaiseksi. Jo samana iltana lähetin hämmennystä säteilevän sähköpostin sairaalan ylihoitajalle. En eilen meinannut uskaltaa katsoa, olenko saanut vastaustani.

Koko päivän mietin kuumeisesti, mitä minun pitäisi tehdä. Olin varma, että minut tosiaan oli laitettu sinne samoihin hommiin kuin viime kesänä. Tittelini oli perushoitaja. Tällä osastolla lähihoitajien/perushoitajien tehtävät ovat todellakin erilaisia sairaanhoitajan työnkuvaan verrattuna, joten muutos tulisi näkymään muuallakin kuin rahapussissa. Ensi kesä tietäisi myös öitä öiden perään, mikä tässä elämäntilanteessa ei suoraan sanoen sovi. Ajatus valmistumisen jälkeisestä kesästä ei myöskään lohduttanut, en ehdoin tahdoin halua nimittäin hypätä sairaanhoitajan saappaisiin silloin harjoittelematta sitä. Tai no, onhan ne kaksi viimeistä harjoittelua, mutta harjoittelu on aina ohjattu harjoittelu, työ on työtä. Ärsytti niin jumalattomasti.

Toisaalta yritin lohduttautua vastuun vähenemisellä, yötyökorvauksilla, vähäisillä iltavuoroilla ja sillä, että ainakin tietäisin mitä kesä tullessaan toisi.Toisaalta halusin perua menoni sinne ja ehdin jo mol:in sivuille katselemaan vapaita sairaanhoitajan paikkoja.

Illalla uskaltauduin sähköpostiin. Huokaisin helpotuksesta. Ensireaktioni paljasti minulle itselleni mitä todella tahdoin. Tulkitsin helpotuksen huokauksen merkitsevän sitä, että minä tosiaan halusin olla sairaanhoitajan sijainen.