Monikulttuurisuuden ankea kokemus

Tänään labratunneilla aiheena olivat pesut. Pesimme kaksi luokkalaistamme, tosin toisen vain puoliksi. Nukke toimi auliisti esimerkkinä intiimipesuissa. Olen ennenkin huomannut, eritoten tietysti tänään, miten kovin vaikea toisen ihmisen koskettaminen voi olla. Itselläni ei toistaiseksi suurempia ongelmia ole ollut, mutta olen ollut sellaistenkin ihmisten parina, jotka eivät hipaisua enempää voi toiseen koskea. Esimerkiksi viime viikolla ollessani "hyvin heikkokuntoinen potilas," eräs ryhmämme tyttö ei kyllä olisi mua saanut sängystä liikkeelle, jollen olisi auttanut. Hän ei kerta kaikkiaan uskaltanut ottaa kunnolla kiinni tai tulla edes riitävän lähelle. Tämä tyttö ei todellakaan ole ainoa. Jännä nähdä, miten heidän ja meidän kaikkien muiden, itseni mukaan lukien, taito koskea kehittyy. Koskea niin, että työ tulee tehtyä hyvin ja tehokkaasti. Koskea niin, että potilas tuntee olevansa turvassa, hyvissä käsissä.

Pesimme tänään myös muutaman luokkalaisen hiukset sängyssä. Se oli hauskaa. Aihe kirvoitti keskustelua erityisesti shamppoista, hoitoaineista, fööneistä ja muusta hiustenhoidosta. Koska pestävämme oli miespuolinen, saimme valaista häntä mm. silikoonin haitoista, samoin kuin ponnarin aiheuttamista vaurioista. Ensi viikolla pääsemme ronkkimaan toistemme purukalustoja, mikä on kyllä sellainen aihe, ettei ehkä innosta niin innokkaaseen sanan vaihtoon kuin tänään. Ainakaan mun puoleltani.

Unohdinpa mainita, että englanti alkoi viime viikolla. Opettaja vaikuttaa mukavalta ja pätevältä, harmillista sen sijaan on, että mitään kieliopin suuntaistakaan emme tunneilla tule tekemään. Tänään puhuimme kulttuurista. Jo tuhanteen kertaan mainitsemassani koulussa opiskelin kansainvälisellä linjalla, joten koko monikulttuurinen ympäristö on mulle jo niin kulahtanut aihe, etten jaksaisi puhua asiasta enää ikinä. Mulle se on pelkkää sana helinää, turhaa kaunistelua. Oman kokemukseni mukaan monet tulevat Suomeen opiskelemaan "kiinnostuneina kulttuuristamme, " mutta todellisuudessa muutaman viikon maassaolon jälkeen paikalliset saavat kuunnella nurinaa milloin ruoasta, milloin säästä. Suomessa ihmiset ovat vääränlaisia ja opetus ei vastaa odotuksia. Monet tulevat tänne katsomaan, mitä täällä tehdään väärin ja aletaan toimimaan omalla tyylillään, edes yrittämättä sopeutua maan tapoihin. Eivät tietenkään kaikki.

Anteeksi kielteinen asenteeni, olen varmasti niin väärässä kuin vain ihminen voi olla, mutta tämä on mun kokemukseni. Älkää ymmärtäkö väärin, mulla ei ole mitään ulkomaalaisia vastaan, mutta tyhjän päiväinen lässynlässyn siitä kuinka ihanaa ja mielenkiintoista on työskennellä monikulttuurisessa yhteisössä, ihmetellen toistemme tapoja muka puolueettomasti, nostaa karvat pystyyn.
Siksi, juuri siksi en hakenut englanninkieliselle sairaanhoitaja-puolelle.