Ressiä, ressiä

Tällä viikolla ei meitä opiskelijoita päästetä helpolla. Kokeet hoitotyöstä ja matematiikasta kuristavat kaulalla, muistuttaen kaikesta, mitä en ole vielä lukenut. Matematiikka se vasta ahdistaakin, eikä syyttä. Jokaisen tunnin jälkeen olen poistunut luokasta pää pyörällä; miten vähän mä muistankaan perusmatematiikasta. Miksei kukaan lukiossa vinkannut derivaattojen ja konsentraatiolaskujen lomassa, että hei, niitä perusjuttuja ei saa unohtaa!? Ei kauheasti lämmitä, että osaa ja ymmärtää laskun periaatteessa, mutta ei osaa laskea sitä, koska edetäkseen täytyisi hallita jotain niin yksinkertaista kuin jakokulma.

Viikko huipentuu perjantaiseen esseen palautukseen. Tehtävänä on siis kirjoittaa 8-10 sivuinen essee, jossa käsitellään ryhmässä toimintaa, oppimista, hoitotyön asiantuntijaksi kasvamista ja hoitotyön arvopohjaa, sekä keskeisiä käsitteitä. Jes. Tehtävähän annettiin toki jo tammikuussa, ja aloitinkin reippaana sen tekemisen. Vaan kappas, niinhän siinä kävi, että kirjoitin kerta rykäyksellä kolme sivua ja annoin hyvin mielin esseen painua unholaan, olinhan sentään aloittanut. Tiedosto on saanut odottaa avaamistaan aina tähän päivään saakka, kun paniikki on päässyt paisumaan kuin pullataikina ja kun pakko on ajanut seinää vasten. Nyt sitä ei voi enää pakoilla, se on toimittava. Pääsen siis sukeltamaan ah niin ihanien standardien maailmaan kirjailemaan tekstiä, joka haukotuttaa jo kirjoittajaansa.