Kiittämättömyyttä

Muistaakseni olen maininnut pahamaineisesta esseestä, jonka palautus oli tässä pari viikkoa sitten. Hikoilin paperille kaikkiaan yksitoista sivua ihan jostain muusta kuin mistä yleensä tykkään kirjoittaa ja paikoin ajattelin tekstin olevan jopa ihan luettavaa. Olin täysin vakuuttunut pudottaessani valmiin työn opettajan postilaatikkoon, että näen sen nivaskan vielä ja saan sen korjattavaksi ja uudelleen palautettavaksi. Toisin kuitenkin kävi. Saimme tänään nähdä esseemme, joihin opettaja oli korjauksien ja kommenttien lisäksi kirjoittanut arvosanan. En odottanut paljoa, mutta nähdessäni numeron ja sulateltuani sitä hetken olin sittenkin pettynyt. Kolmonen. Blaah, turvallinen, tavallinen kolmonen.
Voisi tietysti ajatella, että nyt olisi paikallaan olla tyytyväinen, ettei essee tullut korjattavaksi, mutta kun ei...

Pettymysten päivää ei helpottanut, että saimme myös vilasta omia HOIT:in kokeitamme. Voin sanoa, että riemu ei ollut ylimmillään kun kuulin, että vitosen pisteraja oli 29. Mun pisteethän olivat, mitäs muutakaan, kuin 28 ½.
Tämä viikko meneekin leppoisasti nenä kirjassa, torstaina on nimittäin lääkehoidon tentti. Aihe on tolkuttoman kiinnostava, mutta toisaalta aika vaikea. Aluekkaan ei ole tähän astisista lyhyin.

Ihan vaan pakoillakseni illan velvollisuuksiani, laitampa taas kyselyn kaikkia riemastuttamaan. Kertokaanhan siis ihmeessä arvon lukijat, onko näennäinen anonymiteettini yhä voimassa, vai tuntevatko/tunnistavatko kaikki mut?