Nobody Never & We as a Nurses

Tänään alkoivat taas uudet luennot, aiheesta Nursing Science. Jo alkuun olin skeptinen, ja muutaman minuutin sisään olin vakuuttunut, että epäileväisyyteni aiheellisuudesta. Luennothan pidetään englanksi, tosin syy jäi jotakuinkin epämääräiseksi. Ilmeisesti näiden, onneksi vain kuuden tunnin aikana, pyritään terottamaan meille englanninkielen tärkeyttä ja tarjota kertausta.

Kymmenen minuutin jälkeen olin valmis kynsimään silmät päästäni ja nakertamaan ranteeni poikki, ihan vaan että saisin muuta ajateltavaa. Vääriä prepositioita, verbit taivutettu pöyristyttävän väärin, artikkeleita monikoiden edessä, kaksois-negaatioita. Diat, samoin kuin puhe, oli paikoin niin väärin kirjoitettu ja lausuttu, että luentoa oli vaikea ymmärtää. Eihän siinä mitään, kaikki eivät ole hyviä englannissa, enkä halua ketään henkilökohtaisesti arvostella, mutta miksi, oi miksi, tälläinen opettaja laitetaan meille puhumaan englantia, kun hän ei sitä selvästi hallitse??? Uskoisin jokaisen mut tuntevan nyökyttelevän päätään tottuneesti, kun sanon tälläisen olevan pahimman luokan kidutusta mulle. Yleensähän mulla on ihan normaalin mittainen pinna (paitsi ehkä liikenteessä), mutta mä en siedä kuunnella kun joku, jonka pitäisi opettaa jotain, puhuu niin väärin. Mä olisin mielummin katsellut kahden tunnin ajan *kissanpennun potkimista, kun kuunnellut sitä kimiräikköstä. Ensimmäistä kertaa koskaan harkitsin millään englantiin liittyvällä tunnilla linnoittautuvani takapenkkiin napit korvissa kuuntelemaan Kotiteollisuutta.

Iltapäivällä selvisin uroteosta nimeltä taitokoe. Caseni, joista en muuten yrityksistäni huolimatta päässyt eroon edes koulun ja alan vaihdoksella, oli siirtää erittäin huonokuntoinen mamma sängystä toiseen. Tehtävä oli helppo ja olin suunnitellut selvästi miten aion siirron hoitaa. Kuitenkin kun oma vuoroni tuli, astuin luokan eteen ja pääni tyhjeni. Korvat menivät tukkoon ja näkö hämärtyi. Onneksi tämä ei ilmeisesti näkynyt ulospäin ja aloinkin toimiin ihan reippaasti. Muuten mielestäni homma meni ihan hyvin, mutta tajusin itsekin, etten käyttänyt tarpeeksi voimaa vetäessäni potilaan poikkilakanan avulla sängystä toiseen. Riittävästi kuitenkin, ettei luokkakaverini tipahtanut lattialle tai jäänyt ihan reunalle killumaan. Nyt tekisin paljonkin toisin.

Mutta pääasia oli, että pääsinpähän läpi. Lähiaikoina ovat ilmeisesti tiedossa HOIT:in teoriakokeiden arvosanat. Mahdotonta arvioida, mitä sieltä on tulossa. Spekuloin asiaa kun tiedän enemmän. Ellen sitten saa jotain niin aliarvioista arvosanaa, etten sitä kehtaa täällä julkilausua..

*No animals were hurt when writing this text