0,45 ml suolaliuosta ja kolme laastaria

Odotettuani yli puoli vuotta, tänään se tapahtui. Pääsin vihdoin piikittämään.



Kuvassa ensimmäinen tekemäni ruisku, yhden millin sellainen, jonka myöhemmin työnsin parin sentin syvyyteen ihka oikean ihmisen ihonalaiskudokseen.

Olimme kolmen ryhmässä, siis kaikki ne, jotka eivät olleet ensimmäisellä tunnilla. Minä olin ryhmämme ensimmäinen piikitettävä. Siihen tuoliin istuessani jännitti kyllä vähän kun katsoi vierestä kuinka tiettävästi ensikertalainen valmistautui kädet vähän täristen tuikkaamaan neulan muhun. En osannut päättää katsoisiko vaiko ei, joten tyydyin tuijottamaan eteeni odottamaan tulevaa.

Mä en todellakaan pelkää injektioita yleensä, mutta tällä kertaa jännitti kyllä vähän. Pistäjäni varoitti ja sanoin olevani valmis; pistäminen ei tuntunut yhtään sen kummallisemmalta kuin ammattilaisenkaan tehtynä, eikä se todellakaan sattunut. Suolaliuoksen meneminen kudokseen kirveli hiukan, siinä kaikki. Välillä kun vilkaisin mitä käsivarrelleni tehdään, sattui neulaosa juuri irtoamaan ruiskusta, mikä oli riittäävän eriskummallinen näky, joten keskityin jälleen tarkkailemaan toimenpidettä sivustaseuranneiden ilmeitä.

Seuraavaksi pääsin seuraamaan sivusta ja tarkkailemaan. Valmistauduin henkisesti tulevaan ja mietin miten käsittelen "potilastani", joka oli aiemmin iloittanut hieman pelkäävänsä piikitystä. Kun pääsin itse asiaan, ei hän kuitenkaan vaikuttanut mitenkään hermostuneelta, joten tyydyin vain selostamaan mitä teen. Siinä istuessani ruisku kädessäni tietäen, mitä tuleman pitää, jännitti hieman. Lähinnä sen takia, etten halua satuttaa ketään, varsinkaan sellaista, joka jo valmiiksi vähän kammoaa pistelemistä. Puhdistin alueen pirtulapulla ja puristin ihonalaiskudoksen sormieni väliin, jotten tuikkaisi neulaa lihakseen. Työnsin neulan varovasti, mutta aika rivakasti 45 asteen kulmassa käsivarteen opettajan tarkkaillessa vieressä. Neulan työntäminen ihon alle tuntui kestävän kauan ja olin varma, että olin työntänyt neulan liian syvälle. Pysähdyin kuitenkin vasta kun opettaja käski. Seuraavaksi aspiroin, varmistin, ettei neula ole mennyt suoneen ja työnsin männän ruiskun sisään. En ollut varma kuinka nopeasti 0,15 ml "lääkettä" kuuluu kudokseen mennä, joten työnsin sen sinne suunnilleen yhtä nopeasti kuin neulan aiemmin.

Poistaessani neulaa potilaani kysyi ihmeissään, että oliko neula muka ollut hänen käsivarressaan 2/3 osaa neulan pituudesta. Hän oli kovin kiitollinen, sillä pistäminen ei ollut sattunut lainkaan. Voihan olla, että luokkakaverini halusi vain säästää mut totuudelta, mutta olin silti ihan pikkiriikkisen ylpeä itsestäni.

Seuraavaksi pistimme suolaliuosta 0,2 milliä lihakseen. Pääsin pistämään toista luokkamme poikaa ensimmäisenä ryhmästämme. Tosin sössin homman siinä mielessä, että kun yritin poistaa neulan suojusta, en saanut sitä irti. Hetken taisteltuani työnsin vahingossa männän sisään ja neula tyhjeni suolaliuoksesta. Niinpä sain uuden ruiskun, joka ei kylläkään ollut oma tekemäni ja tuikkasin sen vastaavasti 90 asteen kulmassa potilaani oikean pakaran yläulkoneljännekseen. Ilman opettajaa en tälläkään kertaa olisi mitenkään osannut sanoa, kuinka syvälle neula piti työntää.

Itse pistettyäni onnistuneesti, makasin puolestani mä sängyllä paljastaen puolet vasemmasta pakarastani 75:lle prosentille luokkamme pojista. Tilanne nauratti, koska pistäjäni ja vierestäkatsoja olivat paljon vaivautuneempi tilanteesta kuin itse olin. Tällä kertaa pistäminen kyllä vähän sattui, en sitten tiedä johtuiko se pistäjän vaihtumisesta, eri kudoksesta vai pistopaikasta, mutta meinasin parahtaa kun suolaliuos työntyi lihakseeni.

Lopuksi olimme luokassa kolmistaan kun opettajan piti lähteä heti kun oli katsonut kaikkien pistämiset. Saimme luvan jäädä luokkaan pistämään vielä kerran itseemme, joten tuikkasimme vielä omiin vatsamakkaroihimme 0,1 millin edestä natriumkloridia.

Siinä se sitten oli. Kolme piikkiä ja seuraavan kerran työnnän neulani oikeaan potilaaseen. Tarkistin jopa asian ja harmistuksekseni me ei enää harjoitella injektion antoa koulussa. Ensi lukuvuonna siirrytään suoraan kanylointiin. Oikeastaan vaikeinta ei edes ole se itse pistäminen vaan se ruiskun valmistelu aseptisesti oikein.
Silti, se oli hauskinta, mitä tähän mennessä koulussa on tehty.